Walter Runebergin Taiteen henki valmistui 1894 yli kaksimetrisenä Helsingin Senaatintorille osaksi suuriruhtinas Aleksanteri II:n muistomerkkiä. Myyntiin siitä tehtiin pieni sarja 105 cm korkeaa versiota. Taiteilija valitsi työhön vuonna 1854 perustetun kööpenhaminalaisen Lauritz Rasmussenin valimon huippuammattilaiset. Kuva Sanna Liimatainen
Moni taiteen harrastaja tuntee itsensä epävarmaksi veistosten edessä. Yksi empii, löytyykö kodista sopivaa paikkaa. Toinen miettii, onko veistos oikeasti vanha ja aito. Koska veistokset ovat vähemmän kysyttyjä kuin taulut, niistä voi tehdä rahanarvoisia löytöjä. Valinnanvaraa on kaikille lompakoille, ja mikä hauskinta, kolmiulotteisen taideteoksen voi asettaa pöydälle, hyllylle, lattialle, jalustalle, parvekkeelle tai terassille.
Taidehistorioitsija Tuija Peltomaa opastaa veistosten maailmaan.
1. Materiaali. Mitä kalliimpi materiaali, vaativampi tekniikka ja suuremmat valmistuskustannukset, sitä arvokkaampi veistos. Kalleimpia materiaaleja ovat pronssi ja marmori. Edullisia ovat kipsi, biskvii ja puu.
2. Aitous. Onko veistos signeerattu? Onko monogrammilla signeeratun työn tekijä tunnistettavissa? Löytyykö taidevalimon leima? Nimilaatta tai pintaan kiinnitetty valimoleima eivät takaa veistoksen ikää ja aitoutta. Signeeraus siirtyy muotista suoraan valmiiseen teokseen, kun veistos tehdään valamalla. Siksi tekijän nimi ei yksin riitä vahvistamaan työn alkuperää ja aitoutta. Myöskään laattaan kaiverrettu nimi ei ole tae tekijästä. Laatan voi helposti vaihtaa teoksesta toiseen tai teettää kaivertajalla ja kiinnittää veistokseen tai jalustaan jälkeenpäin.
3. Laatu. Näyttääkö työn jälki huolelliselta ja viimeistellyltä? Näkyykö tekijän ammattitaito tavassa, jolla hän on käsitellyt materiaalia ja työvälineitä? Työn laatu on kuvanveiston tärkeimpiä arviointiperusteita. Pronssiveistoksen esityöstä, muotista ja viimeistelystä vastaa taiteilija itse. Valamisen hoitavat taidevalimon ammattilaiset. Yksityiskohdat erottuvat selvästi, ja pinta on vivahteikas. Myös veistoksen pohja on työstetyn näköinen.
4. Kunto. Ennen ostotarjousta tarkasta veistoksesta naarmut, kolhut ja likaiset pinnat. Marmoriveistoksessa arimpia paikkoja ovat ulkonevat yksityiskohdat, kuten sormet ja varpaat. Kovat ja painavat kiviveistokset kolhiintuvat helpoimmin reunoista, kulmista ja jalustasta. Keramiikkaveistokseen saattaa ilmestyä murtumia jo valmistusvaiheessa, ja myös puuveistokseen voi ajan myötä syntyä halkeamia. Pienet vauriot voi hyväksyä osaksi materiaalin luonnetta, mutta syvä murtuma ja siitä seuraava selvä rikkoontumisvaara minimoivat teoksen arvon.
5. Jalusta. Tutki, miten veistos on liitetty alustaansa ja varmista, ettei alustaa ole vaihdettu. Taiteilijan valitsema jalusta on plussaa. Kadonnut jalusta on korvattavissa, mutta silloin alkuperäinen ilme on poissa.
Juttu on lyhennetty. Tuija Peltomaan kirjoittama alkuperäinen Ostajan opas -teksti on julkaistu Antiikki & Design -lehdessä nro 7/2018.
MIETI ENNEN HANKINTAA
HINTAHAARUKKA Hyvä aloitussumma on 1 000–3 000 euroa.
KOKO Pienoisveistokset ovat hyvä vaihtoehto vasta-alkajalle.
PAIKKA Sisälle, ulos, lattialle, pöydälle? Suhteuta veistoksen koko sijoituspaikkaan. Ulos säänkestävä materiaali.
JALUSTA Jos veistoksella ei ole jalustaa, teetätkö sen? Lisää kustannukset hankintabudjettiin.
TYYLI Klassinen, näyttävä, humoristinen, moderni? Luota omaan makuusi, mutta uskalla kokeilla uutta.
Riitta Sourander
Jani Laukkanen
Sommittele syksy pastalautaselle. Paista sieniä timjamin kanssa ja lorota kastikkeeksi valkoviiniä. Päälle vielä kunnon keko parmesaania, niin uskomattoman umaminen pasta on valmis. Tähän pastaan sopivat niin suppikset, kantarellit kuin tatitkin.
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT