Pi­te­len käm­me­nel­lä­ni pien­tä kul­ta­ko­lib­ria. Se näyt­tää niin elä­väl­tä, et­tä sen voi­si koh­ta odot­taa py­räh­tä­vän len­toon. Kau­la­ket­juun kiin­ni­te­tyn mi­ni­a­tyy­ri­lin­nun ema­loi­dut su­lat hoh­ta­vat sma­rag­din­vih­rei­nä ja sen nok­ka kur­kot­taa ute­li­aa­na koh­ti uu­sia seik­kai­lu­ja. Pik­ku­ko­lib­ri on syn­ty­nyt kul­ta­sep­pä ja kai­ver­ta­ja Vee­ra Snel­l­ma­nin kä­sis­sä. Hän vaa­lii työ­pai­kal­laan Hel­sin­gis­sä Ale­xan­der Til­lan­de­ril­la ema­loin­ti­pe­rin­net­tä, joka on kul­ke­nut mu­ka­na ai­na sii­tä läh­tien, kun ja­lo­ki­vi­ta­lo pe­rus­tet­tiin Pie­ta­ris­sa vuon­na 1860.

Kolibrikorun pinnalla leikittelevät vihreän ja sinisen eri sävyt. Emali on herkkä materiaali, joten korua ei kannata kolhia.

Ema­loin­nin yl­lä­tyk­sel­li­syys

Snel­l­man ker­too, et­tä ema­loin­ti on tark­kaa ja kär­si­väl­li­syyt­tä vaa­ti­vaa työ­tä. Sii­hen mah­tuu niin po­si­tii­vi­sia kuin ne­ga­tii­vi­sia yl­lä­tyk­siä. Jäl­kim­mäi­siin kuu­luu muun mu­as­sa se, et­tä koru pa­laa ema­loin­tiu­u­nis­ta kä­sii­ni ai­van eri vä­ri­se­nä kuin se sin­ne läh­ti. Hä­nen val­mis­ta­mien­sa uu­sien ko­ru­jen li­säk­si Ale­xan­der Til­lan­de­rin vit­rii­neis­tä löy­tyy myös ema­loi­tu­ja an­tiik­ki- ja vin­ta­ge­ko­ruja.

Samettialustalla lepää 1960-luvulla Yhdysvalloissa valmistettu kalarintaneula, jonka taidokkaasta, terävä­rajaisesta emaloinnista Veera Snellman on vaikuttunut.

Snel­l­man ker­too teh­neen­sä lap­ses­ta as­ti ko­ru­ja puus­ta, pa­pe­ris­ta ja me­tal­li­lan­gas­ta. Kul­ta­se­päk­si opis­ke­lu oli sil­le jat­koa. Hän val­mis­taa Til­lan­de­ril­le jon­kin ver­ran val­mis­ko­ru­ja, mut­ta te­kee pal­jon myös ti­laus­töi­tä.

Pienen kolibrin sulkapuku syntyy kaivertamalla se viiva kerrallaan. Kun tämä työ on valmis, se saa värinsä emaloinnin myötä.

Haas­ta­vin­ta polt­ta­mi­nen

Ema­loin­ti on pik­ku­tark­kaa puu­haa, jo­ten mie­len tu­lee ol­la kär­si­väl­li­nen ja kä­den va­kaa. Hiil­tyä ei kan­na­ta. Ema­loin­nis­sa voi osua vas­taan mo­nen­lai­sia, ar­vaa­mat­to­mia yl­lä­tyk­siä. Esi­mer­kik­si val­koi­nen tai kel­tai­nen väri saat­taa pa­la­ta uu­nis­ta pal­jon rus­ke­am­pa­na. Sil­loin ei au­ta kuin aloit­taa rau­hal­li­ses­ti uu­des­taan. Vai­kein työ­vai­he on polt­ta­mi­nen. Pa­ras tu­los saa­daan mah­dol­li­sim­man vä­häi­sil­lä polt­to­ker­roil­la. Täs­sä vai­hees­sa sat­tuu myös eni­ten yl­lä­tyk­siä. Koru saat­taa tul­la uu­nis­ta ulos eri­vä­ri­se­nä kuin mitä oli suun­nitel­tu. Sil­loin on pak­ko vain aloit­taa alus­ta, vaik­ka ema­lin pois­ta­mi­nen me­tal­lis­ta on­kin työ­läs­tä.

Raaka-aineet pestään huolellisesti ennen käyttöä. Yksikin pölyhiukkanen voi tuhota lopputuloksen.

Van­hat mes­ta­rit in­noit­ta­vat

Am­mat­ti­tai­don yl­lä­pi­tä­mi­ses­sa Vee­ra Snel­l­man ko­ros­taa te­ke­mi­sen mer­ki­tys­tä. Hän pe­reh­tyy myös van­ho­jen mes­ta­rei­den töi­hin, jois­ta hän saa lo­put­to­mas­ti ins­pi­raa­ti­o­ta. Hän ha­lu­ai­si­kin val­mis­taa jon­kin mo­ni­mut­kai­sen työn, joka muis­tut­tai­si ihailemien­sa Fa­bergén tai La­li­qu­en ai­kaan­saan­nok­sia.

Emalointi on pikkutarkkaa puuhaa, joten mielen tulee olla kärsivällinen ja käden vakaa.

Jut­tu on ly­hen­nyt. Al­ku­pe­räi­nen teks­ti on jul­kais­tu An­tiik­ki & De­sign -leh­den nu­me­ros­sa 9/2025.