Kun Leif Ja­kobs­son pa­la­si Ruot­sis­ta Suo­meen vuon­na 2007, hän et­si ko­tia Hel­sin­gis­tä. Mo­nien näyt­tö­jen jäl­keen hän ihas­tui Kruu­nun­haan 1800-lu­vun lo­pun ker­ros­ta­lo­a­sun­toon, jon­ka al­ku­pe­räi­nen huo­ne­jär­jes­tys oli säi­ly­nyt. Ja­kobs­son ar­vos­taa van­ho­jen asun­to­jen loo­gi­suut­ta ja toi­mi­vuut­ta, ja ko­din mer­ki­tys ko­ros­tuu eri­tyi­ses­ti, kos­ka hä­nel­lä ei ole omaa per­het­tä. Ko­dis­sa on ti­laa pe­rin­tö­ta­va­roil­le, jot­ka kan­ta­vat muis­to­ja.

Kulttuurineuvos Leif Jakobsson kutsuu takanaan avautuvaa huonetta pappilaksi. Sen seinät ovat kyyhkysensiniset ja kalustus koostuu pääasiassa kustavilaisista huonekaluista.

Mo­ni­puo­li­nen kult­tuu­riu­ra

Pie­tar­saa­res­sa syn­ty­nyt Ja­kobs­son opis­ke­li Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­sa laa­jas­ti hu­ma­nis­ti­sia ai­nei­ta. Hä­nen uran­sa al­koi Yleis­ra­di­on ruot­sin­kie­li­sel­lä osas­tol­la vuon­na 1983, ja hän toi­mi myö­hem­min oh­jel­ma­joh­ta­ja­na sekä Ylen FST5-ka­na­val­la et­tä Ruot­sin SVT:ssä. Hän joh­ti myös Tai­teen kes­kus­toi­mi­kun­taa ja Svens­ka kul­tur­fon­de­nia. Pre­si­dent­ti Sau­li Nii­nis­tö myön­si hä­nel­le kult­tuu­ri­neu­vok­sen ar­vo­ni­men vuon­na 2022.

Astiakaappi on 1700-luvulta, ja sen alkuperäinen väri on otettu osittain esille. Puhallettuja narupurkkeja on käytetty säilöntään. Keittiöasetelman on maalannut Åke Hellman.

Ruokasalin tunnelma on moderni. Simo Heikkilän suunnittelemat tuolit ovat saaneet kaveriksi Alvar Aallon tarjoiluvaunun. Ruukku lattialla on japanilainen säilytysastia tsubo. Takaseinän suuren maalauksen tekijä on Silja Rantanen.

An­tiik­kia ja de­sig­nia rin­nak­kain

Ja­kobs­so­nin koti yh­dis­tää an­tiik­kia, mo­der­nia muo­toi­lua ja tai­det­ta. Hän ei suo­si kar­ta­no­tyy­liä, vaan ar­vos­taa tyy­li­puh­tai­ta ka­lus­tei­ta, ku­ten Ar­te­kin huo­ne­ka­lu­ja, jot­ka ovat kul­ke­neet mu­ka­na opis­ke­lu­vuo­sis­ta läh­tien. Ko­din tu­lee ker­toa asu­jan­sa ta­ri­naa. Esi­mer­kik­si ruo­ka­sa­lin kur­pit­sa­kaap­pi on lah­ja van­hem­mil­ta ys­tä­vil­tä, ja sen si­säl­tä löy­tyi yl­lä­tyk­se­nä van­ho­ja la­se­ja.

Pappilaksi kutsutun huoneen kustavilaista kalustusta. Modernia henkeä tuo Jorma Purasen valokuva vanhasta muotokuvasta. Muotokuva sijaitsee Sinebrychoffin taidemuseossa.

Kult­tuu­rin puo­les­ta­pu­hu­ja

Vaik­ka Ja­kobs­son on eläk­keel­lä, hän toi­mii ak­tii­vi­ses­ti kult­tuu­ri­or­ga­ni­saa­ti­oi­den luot­ta­mus­teh­tä­vis­sä, ku­ten Suo­men elo­ku­va­sää­ti­ös­sä ja Ruot­sin Kul­tur­rå­de­tis­sa. Hän ko­ros­taa, et­tä kult­tuu­ri­lai­tos­ten yl­lä­pi­to on val­ti­on vas­tuul­la, mut­ta suu­ri osa ra­hoi­tuk­ses­ta tu­lee ta­val­li­sil­ta ku­lut­ta­jil­ta. Oop­pe­ra on hä­nel­le eri­tyi­sen ra­kas tai­de­muo­to, ja hän pi­tää suo­ma­lai­sia ka­pel­li­mes­ta­rei­ta ja klas­sis­ta mu­siik­kia kult­tuu­rin vah­vuu­te­na. Myös ko­ti­mai­set mu­se­ot saa­vat kii­tos­ta kan­sain­vä­li­ses­tä ver­kos­toi­tu­mi­ses­taan.

Ruokasalissa seisoo kaappi, joka on peräisin Taalainmaalta. Maalauskoristelu on vuodelta 1805. Erikoisen maalaustyylinsä takia kaappia kutsutaan nimellä kurpitsakaappi. Vieressä Jukka Korkeilan teos BirdFood (1997-98).

Tai­de tuo ener­gi­aa

Ja­kobs­son ke­rää abst­rak­tia ja vä­ri­voi­mais­ta ny­ky­tai­det­ta, joka tuo ener­gi­aa ja tar­jo­aa vas­ta­pai­noa te­le­vi­si­ou­ran esit­tä­väl­le ku­va­ker­ron­nal­le. Hän ke­hot­taa ri­pus­ta­maan tai­det­ta roh­ke­as­ti ja vaih­ta­maan te­os­ten paik­kaa vuo­de­nai­ko­jen ja va­lon mu­kaan. Te­ok­set va­li­taan tun­teen, ei si­sus­tuk­sen pe­rus­teel­la. Ruo­ka­sa­lin sei­näl­lä on poik­keuk­sel­li­ses­ti kol­men tai­tei­li­jan te­ok­set pääl­lek­käin – Ja­kobs­so­nin mu­kaan ra­jo­ja voi rik­koa, kun­han luot­taa omaan ar­vi­oon.

Jakobsson kerää vanhoja keittokirjoja, jotka hän koonnut pohjalaiskaappiin. Kupariastiat ovat harvoin käytössä, mutta ne tuovat keittiöön tunnelmaa.

Ho­pe­aa ja his­to­ri­aa

Hä­nel­lä on myös edus­ta­va ko­ko­el­ma van­haa ko­ti­mais­ta ho­pe­aa, eri­tyi­ses­ti Poh­jan­maan ran­nik­ko­kau­pun­kien kä­si­työ­pe­rin­tees­tä ker­to­via esi­nei­tä. Vaik­ka hän ei ke­rää ho­pe­aa jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti, so­pi­van esi­neen tul­les­sa vas­taan hän hank­kii sen. Ho­pe­a­lu­si­koi­ta riit­täi­si hä­nen mu­kaan­sa jal­ka­pal­lo­jouk­ku­eel­le.

Jakobssonille koti ilman kirjoja ei ole oikea koti. Kirjaston empiretuoli ajoittuu 1820-30-luvulle.

Koti on tur­va­paik­ka

Ja­kobs­son viih­tyy hy­vin ko­to­naan, joka on hä­nel­le tur­va­paik­ka. Keit­tiö pal­jas­taa hä­net in­to­hi­moi­sek­si ruo­an­lait­ta­jak­si ja keit­ti­öan­tii­kin har­ras­ta­jak­si. Hän suo­sii yk­sin­ker­tai­sia ruo­kia laa­duk­kais­ta raa­ka-ai­neis­ta ja kat­taa pöy­dän päi­vit­täin an­tiik­ki­ho­peil­la, -pos­lii­neil­la ja de­signk­las­si­koil­la. Esi­neet ovat käyt­töä var­ten – kau­neut­ta tar­vi­taan myös ar­jes­sa. Eräs pos­lii­ni­kup­pi, joka kuu­lui hä­nen iso­tä­dil­leen, on ku­lu­nut lu­si­kan käy­tös­tä puh­ki – konk­reet­ti­nen osoi­tus esi­nei­den ta­ri­nois­ta ja elä­män­kaa­res­ta.

Hopeinen sokerikko on Johan Björklundin tekemä Uudessakaarlepyyssä vuonna 1812.

Tämä ly­hen­net­ty ar­tik­ke­li on jul­kais­tu alun pe­rin An­tiik­ki & De­sign -leh­des­sä 2/2024.