Kuva Riitta Sourander
Helsinkiläiset Mika Westerlund ja Anna Dönsberg viettävät kesänsä sukuhuvilalla saaristossa. Elämä soljuu siellä edelleen lähes samaan malliin kuin sata vuotta sitten.
Italialainen aatelisnainen Elsa Schiaparelli tunnetaan muotisuunnittelijana, jonka työt kohtasivat taiteen. Victoria & Albert Museumissa Lontoossa esillä oleva näyttely avaa ennakkoluulottoman rajojen rikkojan uraa.
Kevään ja kesän museoiden näyttelyissä korostuu taide, joka ammentaa ideoita luonnosta ja ympäristökysymyksistä. Kokosimme yhteen kauden tarjonnan, josta löytyy mieluisia kokemuksia niin mielelle kuin silmille.
Moni tuntee brittisuunnittelija William Morrisin yltäkylläisistä painokuvioistaan. Taideteollisuuden varhainen puhemies kuitenkin myös kamppaili teollistuvassa maailmassa käsityön ja laadun puolesta.
Jukka Torikka muutti Iniön saarelle meren houkuttelemana. Hän perusti sinne museon, joka on ainoa laatuaan maailmassa.
Tilan estetiikalla on suuri merkitys sille, miltä tila tuntuu. Kerroksellisuus ja runsaus viehättävät Tinaa. Hän nauttii siitä, kun saa yhdistettyä olemassa olevat esineet harmoniseksi kokonaisuudeksi: ”Kerralla rakennetut sisustukset eivät ole minun juttuni.” Klassisen malliset sohvat löysivät paikkansa vapaa-ajankodista. Rottinkipöytä on hankittu 1980-luvulla Bitcosta. Rintapaneelin päällä oikealla olevassa piirustuksessa on Tinan poikien synnyintalo Helsingin Eirassa.
Ensin oli saunamökki, joka sai neljä vuotta myöhemmin parikseen isomman päämökin. Rakennusten väliin jäävä terassi toimii kesäolohuoneena. Seinäritilöiden taakse jäävät piiloon ikkunat. Mökit loistavat iltaisin pimeässä kuin lyhdyt.
Olohuoneesta avautuu upea näkymä saaristoon. Suurelta valkoiselta sohvalta voi ihailla niin takkatulta kuin auringonlaskuakin. Marimekon kuosit tuovat rytmiä ja syvyyttä vaaleisiin pintoihin. Musta kiertoilmatakka luo lämpöä ja tunnelmaa olohuoneeseen.
Ensin oli saunamökki, joka sai neljä vuotta myöhemmin parikseen isomman päämökin. Rakennusten väliin jäävä terassi toimii kesäolohuoneena. Seinäritilöiden taakse jäävät piiloon ikkunat. Mökit loistavat iltaisin pimeässä kuin lyhdyt.
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT