ANTTI KAIJALAINEN KUVAT UNTO RAUTIO / HAKOLA
Kymmenisen vuotta sitten eteläpohjalaisessa huonekaluyritys Hakolassa elettiin kriittisiä hetkiä. Jurvassa vuonna 1963 perustetun yrityksen toiminta oli hiipumassa, kunnes Annaleena Hakola päätti astua mukaan ja pelastaa perheyrityksen. Alun perin hän ei aikonut jatkaa suvun työtä, mutta Aalto-yliopiston muotoilujohtamisen opinnot loivat pohjan uudelle suunnalle. Annaleena Hakola toimii nyt Hakolan luovana johtajana. Hänellä oli selkeä visio: tehdä perinteisestä huonekalufirmasta iloinen, värikäs ja persoonallinen designbrändi, joka erottuu suomalaisen muotoilun kentällä.
Hakola tunnetaan sohvista, ja suosituimpiin malleihin kuuluvat etualan Lazy ja viereisen huoneen Cosy.
Muotoilua ihmisille
Hakolan mallisto rakentuu kolmelle kohderyhmälle: edelläkävijöille, skandinaavisille sisustajille ja liberaaleille nautiskelijoille. Annaleena Hakola kuvaa itseään edelläkävijäksi ja sanoo seuraavansa tiiviisti maailman megatrendejä. Epävakaa maailmantilanne näkyy sisustuksessa: ihmiset kaipaavat kodiltaan turvaa ja pehmeyttä. Uusi Hakola Details -mallisto vastaa tähän tarpeeseen. Se tarjoaa pieniä sisustustuotteita, jotka tuovat iloa kotiin ilman suuria investointeja. Mallistossa yhdistyvät trendit ja pitkäikäinen muotoilu, ja sen takana ovat sekä Hakolan oma tiimi että ulkopuoliset suunnittelijat.
Kassit nimeltään 24H ja 12H valmistetaan Jurvan tehtaalla lähes kokonaan huonekalujen valmistuksesta ylijääneistä raitakankaista.
Hanna Anosen jo lähes klassikoksi muodostunutta Cocktail-valaisinta on valmistettu neljä numeroitua 50 kappaleen erää. Valaisin valmistetaan Jurvassa käsityönä.
Juuret Jurvassa
Hakola nojaa vahvasti paikallisuuteen ja pohjalaiseen käsityöperinteeseen. Puusepäntehtaalla valmistetaan puiset huonekalut, ja verhoillut tuotteet syntyvät toisella tehtaalla. Kaikki tämä syntyy noin 30 kilometrin säteellä Jurvasta. Tämä vähentää kuljetuspäästöjä ja tukee paikallista työtä. Tuotteet tehdään tilauksesta asiakkaan toiveiden mukaan, eikä varastoon tuoteta. Käsityövaltaisuus tuo haasteita, sillä perinteisiä taitajia, kuten nahkatyön osaajia, on vaikea löytää. Silti Hakola haluaa säilyttää kotimaisen tuotannon ja pohjalaisen osaamisen.
Tuotteiden kehittäminen vaatii käsityöläisen ja muotoilijan vuoropuhelua. Annaleena Hakola ja mallimestari Pasi Lyyluoma tutkivat Bobo-sohvan käsinojan yksityiskohtia.
Tämän syksyn Hakola Details -mallistoon kuuluvat Block-matot löytyvät Hakolalle tyypillisissä väreissä.
Unto Rautio
Reiluus ennen kasvua
Annaleena Hakola uskoo, että paikallisuus ja vastuullisuus ovat tulevaisuuden arvoja. Hakola ei tavoittele massiivista kasvua, vaan haluaa olla yritys, joka huomioi ihmiset ja luonnon. Hakola pyrkii olemaan maailman reiluin designbrändi. Vaikka ajat ovat olleet taloudellisesti haastavia, Hakola pitää kiinni arvoistaan. Yritys haluaa kannustaa muotoilijoita tekemään omannäköisiä tuotteita ja tuoda iloa koteihin – ei vain huonekaluja, vaan kokonaisvaltaista hyvää elämää.
hakola.fi
Muotoilun uudistaja
*Annaleena Hakola syntyi Jurvassa vuonna 1985.
* Opiskeli Aalto-yliopistossa tekstiilitaidetta, huonekalusuunnittelua ja muotoilujohtamista vuosina 2008–2015.
* Toimi vapaana suunnittelijana vuodesta 2012. Suunnitellut muun muassa kuoseja Haville ja Woody-pöydän ja Lazy-sohvan Hakolalle.
* Siirtyi huonekaluja valmistavan perheyritys Hakolan johtoon vuonna 2013. Toimii yrityksen luovana johtajana ja yrittäjänä.
* Hakola Huonekalu Oy:n perusti Eero Hakola Jurvassa 1963. Myöhemmin yritystä johti Jari Hakola. Tytär Annaleena Hakola edustaa yrityksen kolmatta sukupolvea.
Asunnon jokaisesta ikkunasta on kaunis, vehreä näkymä, vaikka tontti on pieni ja alue tiiviisti rakennettu. Talo on suunniteltu niin, ettei se ole akvaariomainen, vaikka ikkunat ovat suuret. Piha on jouduttu aitaamaan tarkasti koirien vuoksi. Etenkin toyvillakoira Milli on niin pienikokoinen, että se sujahtaa karkuun kapeistakin raoista.
Tätä nostalgista huonetta kutsutaan talvipuutarhaksi, vaikka siellä eivät pahemmin kuki muut kuin näyttelyavajaisten kuivakukat. Se toimi talvipuutarhana viimeksi silloin, kun Bongassa asuttiin vuoden ympäri.
Keittiön klaffipöytä ja tuolit on keräilty yksittäin Tori.fistä. Keittiön seinät Ninni rappasi savella puukuitulevyn päälle ja maalasi ne itse tekemällään savimaalilla. Sisäeteiseen johtava ovi on kuin taideteos useine vanhoine maalipintoineen ja rosoineen.
Järvinäkymä Saimaalle ei lakkaa ihastuttamasta. Ikkunasta pilkottaa 40-luvulla rakennettu rantamaja, joka kuuluu Janin suvulle. Heidi ja Jani remontoivat majan viitisen vuotta sitten, ja käyttävät sitä kesäisin. Rakennuksessa on sauna, josta pääsee pulahtamaan Saimaan aaltoihin. Puinen sohva on löytö Romuritarista. Kukkahylly löytyi kirpputorilta.
Vaatimattoman näköisen kermakaalin tarina vie viime vuosituhannen alkuun, jolloin ruokaa valmistettiin erityisesti Sveitsin Alpeilla. Varhaiskaali sopii ruokaan erityisen hyvin. Kuorrutteen juustoksi kannattaa valita voimakkaan hienostunut gruyère tai comté. Ruoka maistuu sellaisenaan perunoiden tai hyvän leivän kanssa tai perinteisemmin makkaroiden lisukkeena.
Keittiö on kodin sydän, vaikka Oona toteaa sen olevan tiloista epäkäytännöllisin. Pienien muutostöiden ansiosta se on saatu kuitenkin toimivaksi. Avoimen ikkuna-aukon kautta myös kokin on mahdollisuus keskustella ruokapöydän ääressä olevien kanssa.
Tätä nostalgista huonetta kutsutaan talvipuutarhaksi, vaikka siellä eivät pahemmin kuki muut kuin näyttelyavajaisten kuivakukat. Se toimi talvipuutarhana viimeksi silloin, kun Bongassa asuttiin vuoden ympäri.
Keittiön klaffipöytä ja tuolit on keräilty yksittäin Tori.fistä. Keittiön seinät Ninni rappasi savella puukuitulevyn päälle ja maalasi ne itse tekemällään savimaalilla. Sisäeteiseen johtava ovi on kuin taideteos useine vanhoine maalipintoineen ja rosoineen.
Järvinäkymä Saimaalle ei lakkaa ihastuttamasta. Ikkunasta pilkottaa 40-luvulla rakennettu rantamaja, joka kuuluu Janin suvulle. Heidi ja Jani remontoivat majan viitisen vuotta sitten, ja käyttävät sitä kesäisin. Rakennuksessa on sauna, josta pääsee pulahtamaan Saimaan aaltoihin. Puinen sohva on löytö Romuritarista. Kukkahylly löytyi kirpputorilta.
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT