Ma­ria ja Ta­pio Se­re­niuk­sen olo­huo­neen sei­näl­lä on ke­hys­tet­ty, van­hal­le ke­lim-ma­tol­le kiin­ni­tet­ty­jen ko­ru­jen tau­lu. Se on tuo­tu ko­tiin ­He­li­nä Rau­ta­vaa­ran mu­se­os­ta, jos­sa näi­den ara­bi­a­lais­ten ko­ru­jen näyt­te­ly oli esil­lä vii­me ke­sä­nä.

Suurlähettiläs Maria Serenius on toiminut Suomen lähetystöissä eri puolilla maailmaa, viimeksi Latviassa. Puoliso Tapio Serenius innostui persialaisista matoista työskennellessään vuoden Iranissa.

– Nämä ko­rut ovat ol­leet nais­ten omai­suut­ta. He sai­vat useim­mat ko­rut nai­mi­siin men­nes­sään, ne ker­toi­vat hä­nen sta­tuk­ses­taan ja ase­mas­taan. Ko­ruis­sa oli myös nais­ten tur­va esi­mer­kik­si avi­oe­ron sat­tu­es­sa. Mo­nis­sa ko­ruis­sa on myös eri­lai­sia ho­pe­a­ko­li­koi­ta, Ma­ria Se­re­nius ker­too.

Lat­vi­an suur­lä­het­ti­lään teh­tä­väs­tä 2013 elä­köi­ty­nyt Ma­ria Se­re­nius työs­ken­te­li ul­ko­mi­nis­te­ri­ön ke­hi­ty­syh­teis­työ­neu­vok­se­na Kai­ron suur­lä­he­tys­tös­sä vuo­si­na 1984–1988. Hä­nen vas­tuu­mai­taan oli­vat pää­a­si­as­sa Su­dan ja So­ma­lia.

Kaik­ki al­koi Kai­ros­ta

Egyp­tis­sä Ma­ria Se­re­nius ihas­tui aluk­si is­la­mi­lai­sen ark­ki­teh­tuu­rin rik­kau­teen, ja en­sim­mäi­sen ho­pe­a­ko­run­sa hän os­ti Kai­ros­ta. Nyt ko­ko­el­maan kuu­luu kym­me­niä ran­ne-, nilk­ka, kor­va- ja hius­ko­ru­ja.

Itävallan Maria Teresian taalereita, hopeakolikoita, käytettiin Lähi-idässä valuuttana pari sataa vuotta. Ne olivat täyttä hopeaa ja siksi arvokkaita myös koruissa. Tämä riipus on ostettu Sudanin Khartumista.

Ko­ru­jen sym­bo­liik­ka liit­tyy Lähi-idän vuo­si­tu­han­sia van­hoi­hin kult­tuu­rei­hin sekä is­la­mi­lai­seen muo­to­kie­leen. Esi­mer­kik­si ko­ruis­sa pal­jon käy­tet­ty mo­ni­mer­ki­tyk­sel­li­nen sym­bo­li kuun­sirp­pi edus­taa kas­vua, uu­dis­tu­mis­ta ja ju­ma­lal­lis­ta joh­da­tus­ta.

– Kä­vin Su­da­nis­sa yli 30 ker­taa ja opin tun­te­maan Khar­tu­min ja Om­dur­ma­nin mo­net kaup­pa­pai­kat. Tuol­loin 1980-lu­vul­la is­la­mi­nus­koi­sis­sa mais­sa nai­sen oli tur­val­lis­ta kul­kea yk­sin­kin ja pää­sin mat­koil­la­ni käy­mään mos­kei­jois­sa ja to­reil­la. Toki dip­lo­maa­tin sta­tus ja käyn­ti­kort­ti ava­si mo­nia ovia.

Hie­noin pe­rin­ne Je­me­nis­sä

Ara­bi­an nie­mi­maan par­haat ho­pe­a­ko­ru­mes­ta­rit oli­vat juu­ta­lai­sia, ja he vai­kut­ti­vat eten­kin Je­me­nis­sä. Ma­ria Se­re­nius kävi tu­tus­tu­mis­mat­kal­la Je­me­nis­sä vuon­na 1987, ja moni hä­nen ko­ruis­taan on­kin je­me­ni­läis­tä al­ku­pe­rää. Kun Is­ra­e­lin val­tio pe­rus­tet­tiin vuon­na 1948, juu­ta­lai­sia eri puo­lel­ta maa­il­maa muut­ti uu­teen val­ti­oon. Näin te­ki­vät myös Je­me­nin juu­ta­lai­set ko­ru­se­pät. Ko­ru­sep­pien tai­to läh­ti hei­dän mu­ka­naan.

Jemenin taizista ostettu hyvin yksinkertainen kynttelikkö on Maria Sereniuksen aarre eikä hän ole nähnyt vastaavaa. Kaupassa mukana ollut ystävä sanoi, että hän katuisi ostamatta jättämistä lopun ikäänsä.

Je­me­ni­läi­set ovat myös poik­keuk­sel­li­sen suu­ret, pal­lo­mai­set ho­pe­a­hel­met, jot­ka on os­tet­tu Su­da­nis­ta. Ta­ri­na ker­too, et­tä häis­sä hel­mi­nau­ha kie­dot­tiin mor­si­a­men kau­lal­le, myö­hem­min vyö­tä­röl­le. Mitä enem­män mor­si­a­men vyö­tä­röl­lä on pal­lo­ja, sitä vä­ke­väm­min se en­na­koi kan­ta­jan­sa he­del­mäl­li­syyt­tä.

Ei vain ko­ru­ja

Ma­ria Se­re­niuk­sen ko­ko­el­mas­sa on muu­ta­kin kuin ko­ru­ja. Kiin­nos­ta­va pie­ni esi­ne on ka­jal­ra­sia tik­kui­neen. Sii­hen on käy­tet­ty af­rik­ka­lais­ta van­haa me­ri­pih­kaa. Sil­mien reu­no­jen maa­laa­mi­nen on Egyp­tis­tä al­ka­nut, tu­han­sia vuo­sia jat­ku­nut pe­rin­ne, jota nä­kee edel­leen. Ka­ja­lia ovat käyt­tä­neet niin nai­set, mie­het kuin lap­set. Vä­ri­ai­neen us­kot­tiin suo­jaa­van sil­miä au­rin­gol­ta ja pa­hal­ta sil­mäl­tä, mut­ta va­li­tet­ta­vas­ti li­kai­set ho­pe­a­ti­kut ai­heut­ti­vat usein va­ka­via sil­mä­tu­leh­duk­sia.

Helinä Rautavaaran museossa Espoon Entressessä kesällä esillä ollut arabialaisten korujen mininäyttely on nyt Sereniusten olohuoneessa. Kelim-mattoon on kiinnitetty monenlaisia koruja, kuten riipuksia, ranne- ja nilkkarenkaita ja hopeisia helminauhoja.

Tapio Se­re­nius viet­ti vuo­den Ira­nis­sa, mis­sä hän ihas­tui per­si­a­lai­siin mat­toi­hin. Mat­toi­hin pä­tee sama lumo kuin ko­rui­hin­kin, kos­ka ne ovat täyn­nä mui­nais­ta sym­bo­liik­kaa. Ho­pe­a­ko­ruis­ta ne kui­ten­kin ero­a­vat yh­des­sä rat­kai­se­vas­sa suh­tees­sa: ma­toilla on his­to­ri­an­sa, nii­den ku­to­mis­pai­kat, ma­te­ri­aa­lit ja tek­nii­kat tun­ne­taan hy­vin.

– Olem­me ol­leet on­nek­kai­ta, et­tä am­mat­tim­me ovat an­ta­neet mah­dol­li­suu­den elää mo­nis­sa eri kult­tuu­reis­sa. Ko­ke­mus on ol­lut hy­vin an­toi­sa ja ri­kas­tut­ta­va. Olen sii­tä erit­täin kii­tol­li­nen, Ma­ria Se­re­nius sa­noo.

Sereniukset esittelevät arvokkainta mattoaan, joka kertoo ikivanhan Laylan ja Majnunin rakkaustarinan. Se on ostettu Maria Sereniuksen Turkin-suurlähettiläsvuosina. Matto on Persian Isfahanin kaupungista, jossa elää armenialainen vähemmistö.

Jut­tu on ly­hen­net­ty. Al­ku­pe­räi­nen teks­ti on jul­kais­tu An­tiik­ki & De­sig­nin nu­me­ros­sa 1/2026.