Palkintomme on tällä kertaa Kultakeskuksen valmistama juhlava tarjotin, jonka on suunnitellut Tapio Wirkkala. Tarjotin on jaloterästä, ja siinä on elegantit puukahvat. Arvomme yhden palkinnon. Palkinnon arvo on 159 e.
Vastaa oheisella lomakkeella 6.2. mennessä. Kerro, miltä sivulta alkaa Antiikki & Designin 1/2026 paras juttu. Vastaa myös kuukauden kysymykseen. Mitä Tapio Wirkkala opiskeli Taideteollisuuskoulussa vuosina 1933–36? A. Keramiikkaa B Koristeveistoa C. Sisustusarkkitehtuuria
Fill out my online form.
Tätä nostalgista huonetta kutsutaan talvipuutarhaksi, vaikka siellä eivät pahemmin kuki muut kuin näyttelyavajaisten kuivakukat. Se toimi talvipuutarhana viimeksi silloin, kun Bongassa asuttiin vuoden ympäri.
Keittiö on kodin sydän, vaikka Oona toteaa sen olevan tiloista epäkäytännöllisin. Pienien muutostöiden ansiosta se on saatu kuitenkin toimivaksi. Avoimen ikkuna-aukon kautta myös kokin on mahdollisuus keskustella ruokapöydän ääressä olevien kanssa.
Elina Manninen
Keittiön klaffipöytä ja tuolit on keräilty yksittäin Tori.fistä. Keittiön seinät Ninni rappasi savella puukuitulevyn päälle ja maalasi ne itse tekemällään savimaalilla. Sisäeteiseen johtava ovi on kuin taideteos useine vanhoine maalipintoineen ja rosoineen.
Suuri olohuone jakautuu oleskelutilaan ja ruokailutilaan. Keltainen suuri villamatto, jonka punaiset kuviot toistavat kasettikaton sävyä, on löytö Tori.fi:sta. Kattokruunut kuuluivat asuntoon. Olohuoneen keskipisteenä on Artun satsaus kotiinsa, ajaton Togo-sohva, jonka Arttu hankki jo edelliseen kotiinsa. Tamminen senkki on Artun suunnittelema ja valmistama, samoin sivupöytä. Molempia tuottaa Ilme Helsinki tilaustyönä.
Keittiö on kodin sydän, vaikka Oona toteaa sen olevan tiloista epäkäytännöllisin. Pienien muutostöiden ansiosta se on saatu kuitenkin toimivaksi. Avoimen ikkuna-aukon kautta myös kokin on mahdollisuus keskustella ruokapöydän ääressä olevien kanssa.
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT