ANTTI KAIJALAINEN KUVAT JAANIS KERKIS
Munkkiniemenranta tunnetaan merellisenä ja puistomaisena alueena Helsingissä. Rantaviivaa reunustaa joukko eri-ikäisiä taloja.Vanhimmat niistä ovat 1930- ja tuoreimmat 1990-luvulta. Talojayhdistää rakentamisen korkea laatu ja kulmikkaan geometrinen muotokieli.
Yksi alueen taloista edustaa modernin arkkitehtuurin ehkä tunnetuinta virtausta, funktionalismia. Tarkoituksenmukaisuutta korostavan suuntauksen tunnistaa ryhmitellyistä laatikkomaisista muodoista, tasaisista rappauspinnoista ja suuresta ikkunapinta-alasta. Suomessa funktionalismi kukoisti 1930-luvulta lähtien.
Munkkiniemenrannan tyylipuhdasta funkistaloa asuttavat Timo Laakso ja Jyrki Salmi. Vuosikymmenten mittaan siihen on tehty muutoksia, josta kunnioittavat talon alkuperäistä henkeä.
Esimerkiksi uima-allashuone on muutettu sen näyttely- ja konserttitilaksi.
Entisen uima-altaan seiniä kiertävät nyt vitriinit, jossa on esillä Laakson keräämää kotimaista lasia. Pariskunta järjestää säännöllisesti Allassalissa konsertteja, joiden ohjelmisto koostuu vanhasta ja modernista kamarimusiikista. Timo Laakso soittaa itse klarinettia.
Kodissa näkyy suomalaisen designin keräily ja arvostus. Laakso tunnetaan Riihimäen lasitehtaan ja varsinkin Erkkitapio Siiroisen tuotannon keräilijänä.
– Minulla alkaa olla koko Siiroisen tuotanto koossa, vain tilaustyöt puuttuvat.
Uusi keräilyn kohde löytyi Hillevi Lallasta. Suurelle yleisölle tuntemattomaksi jäänyt Hillevi Lalla (1944–2018) muotoili lasia Riihimäen, Kumelan, Humppilan ja Ilmajoen lasi-tehtailla sekä suunnitteli muovia Aarikalle. Jyrki Salmi on puolestaan keskittynyt Taisto Kaasisen eläinveistoksiin, joita hän muotoili Arabialle ja ruotsalaiselle Upsala Ekebylle.
– Ilmari Tapiovaaran muotoilu on meillä vahvasti esillä, mikä juontaa hänen sisustussuunnitelmiinsa täällä 1960-luvun alussa, Timo Laakso sanoo.
Mitään muotoilukeräämisen puristeja Laakso ja Salmi eivät ole, vaan antavat tilaa huumorille ja monimuotoisuudelle. Ikkunalaudalla hauskuuttavat keraamikko Hanna Viljasen tilaustyönä tehdyt eloisat puput, joista yksi soittaa klarinettia.
Helanderilta huudettu maalaus on Riina-Liisalle tärkeä. Vanha mummo istuu siinä koru- ja muistorasia sylissään ja muistelee haikeana menneitä aikoja. Taulu muistuttaa siitä, että pitäisi elää niin, ettei ole vanhana syytä surra mennyttä elämää. Riina-Liisan sylissä Taabe-koira.
Elina Manninen
Pasi Kärkkäisen käsin tekemä ja juuri tähän taloon suunniteltu valaisin on Fasetin valaisintehtaalta.
Keittiön klaffipöytä ja tuolit on keräilty yksittäin Tori.fistä. Keittiön seinät Ninni rappasi savella puukuitulevyn päälle ja maalasi ne itse tekemällään savimaalilla. Sisäeteiseen johtava ovi on kuin taideteos useine vanhoine maalipintoineen ja rosoineen.
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT