Tam­mi­saa­ren Raa­ti­huo­neen to­ril­la käy vils­ke. Ih­mi­set hyö­ri­vät pai­kal­lis­ten ka­las­ta­jien, vil­je­li­joi­den ja mui­den lä­hi­seu­dun tuot­ta­jien ko­juil­la. To­ril­la tar­jo­taan pa­ras­ta jou­lu­pöy­tään. Myös tam­mi­saa­re­lai­nen an­tiik­ki­kaup­pi­as ja hen­ki­lös­tö­kon­sult­ti Satu Ra­tia on vas­ti­kään käy­nyt ha­ke­mas­sa to­ril­ta vii­mei­set jou­lu­ka­lat en­nen juh­laa.

Kun tätä jut­tua teh­tiin vii­me vuon­na, jou­lu­aat­to odot­ti heti seu­raa­va­na päi­vä­nä. Tam­mi­saa­ri näyt­täy­tyi lu­met­to­ma­na, mut­ta tun­nel­ma oli sil­ti kau­nis ja jou­lui­nen. Raa­ti­huo­neen tori kyl­pi kuu­laas­sa va­los­sa, joka on tyy­pil­li­nen lop­pu­vuo­del­le.

Tammisaaren Raatihuoneen torin laidalla sijaitsevan funkistalon on suunnitellut rakennusmestari K.J. Ahlskog, ja se valmistui vuonna 1939.

Pyr­ki­mys ta­sa­pai­noon

Satu Ra­ti­an Sa­go­land An­ti­qu­es & Vin­ta­ge -lii­ke on toi­mi­nut Ku­nin­kaan­ka­dul­la vuo­des­ta 2021. Ka­tua pi­de­tään Suo­men van­him­pa­na kä­ve­ly­ka­tu­na, jol­lai­se­na se avat­tiin vuon­na 1966. Hä­nen ko­tin­sa si­jait­see liik­kees­tä ki­ven­hei­ton pääs­sä pie­nen ker­ros­ta­lon ylim­mäs­sä ker­rok­ses­sa Raa­ti­huo­neen to­rin lai­dal­la. Funk­ti­o­na­lis­mia edus­ta­van ta­lon suun­nit­te­li ra­ken­nus­mes­ta­ri K. J. Ahls­kog, ja se val­mis­tui vuon­na 1939.

Satu Ra­ti­an ko­dis­sa tois­tu­vat pal­jol­ti sa­mat es­teet­ti­set lin­jat kuin hä­nen liik­kees­sään. Si­sus­tus on ra­ken­tu­nut eri ai­ka­kau­sien huo­ne­ka­luis­ta ja esi­neis­tä. Van­him­mat ker­ros­tu­mat juon­ta­vat juu­ren­sa 1700- ja 1800-lu­vun vaih­tee­seen.

– Toi­von, et­tä yhä use­am­pi löy­tää van­hat esi­neet. Niil­lä on pal­jon an­net­ta­vaa, tar­kas­te­lee asi­aa sit­ten eko­lo­gi­ses­ta tai kult­tuu­ri­his­to­ri­al­li­ses­ta nä­kö­kul­mas­ta. En­nen van­haan teh­tiin laa­duk­kai­ta ja kes­tä­viä ta­va­roi­ta. It­se en ole ko­tii­ni juu­ri uut­ta hank­ki­nut.

Tär­kein­tä si­sus­ta­mi­ses­sa on pyr­ki­mys ta­sa­pai­noon.

Satu Ratia pitelee ruokasalissa ravintolahopeista kulhoa, joka on peräisin ravintola Savoysta. Taustalla ranskalaisen taiteilija Ludovic Isidoren maalaus. Ruokapöydän niin sanottu göteborgtuoli on 1800-luvun lopulta. Etualan gondolituoli ja taburetti edustavat myöhäiskustavilaista tyyliä 1900-luvun alusta.

– Ko­dis­sa hyvä olo syn­tyy si­ten, et­tä vä­rit, muo­dot ja ma­te­ri­aa­lit luo­vat toi­si­aan tu­ke­van ko­ko­nai­suu­den. Pi­dän myös ryt­mis­tä ja tois­tos­ta. Kun vä­rit ja muo­dot tois­tu­vat ti­las­sa, syn­tyy eheä ja har­kit­tu vai­ku­tel­ma.

Ajat­to­muus tun­tuu omal­ta

– Mie­les­tä­ni si­sus­tuk­sen pi­tää ai­na ol­la hen­ki­lö­koh­tai­nen. Ti­lat ker­to­vat ta­ri­naa asuk­kaas­taan ja hei­jas­ta­vat hä­nen per­soo­naan­sa, jol­loin ko­dis­ta tu­lee ai­dos­ti oman­nä­köi­nen.

Satu Ra­tia ker­too pi­tä­vän­sä ajat­to­muu­des­ta. ­Hä­nen ko­dis­saan an­tii­kin ar­vok­kuus ja mo­der­nin sel­ke­ät lin­jat elä­vät rin­nak­kain. Yh­dek­si lem­pi­tyy­lik­seen hän mai­nit­see 1920- ja 1930-lu­vul­la vai­kut­ta­neen art de­con.

Olo­huo­neen vä­ri­tys­tä hal­lit­se­vat kel­tai­set sei­nät. Vä­rin va­lin­taan löy­tyy kak­si­kin pä­te­vää se­li­tys­tä. En­sin­nä­kin Satu Ra­tia on ha­ke­nut vä­rin 1930-lu­vun vä­ri­kor­tis­ta eli sil­tä ai­ka­kau­del­ta, jol­loin talo val­mis­tui. Kel­tai­nen väri on kuin muis­tu­tus sii­tä, et­tä an­ke­ak­si­kin par­jat­tu funk­ti­o­na­lis­mi oli myös elä­män­myön­tei­nen ja -iloi­nen suun­taus.

Juhlapöytään on katettu eri aikakausien laseja. Vihreästä 1800-luvun lasista juodaan perinteisesti valkoviiniä. Snapsit nautitaan niin sanotusta rydberglasista, jota koristavat hiotut raidat.

Toi­sen in­noi­tuk­sen kel­tai­seen an­toi Tam­mi­saa­ren Van­ha kau­pun­gin­ta­lo. Tämä 1800-lu­vun lo­pun kel­tai­nen uus­re­nes­sans­si­pa­lat­si nä­kyy suo­raan Satu Ra­ti­an ik­ku­nois­ta Raa­ti­huo­neen to­rin toi­sel­la lai­dal­la.

Jou­lu syn­tyy yh­des­sä

Satu Ra­ti­al­le jo­kai­nen jou­lu on hie­man eri­lai­nen, mut­ta tie­tyt ta­vat tois­tu­vat.

– Jou­lu­na haen ka­lat to­ril­ta, kas­vik­set lä­hi­tuot­ta­jil­ta Reko-ti­lauk­si­na ja poik­ke­an jou­lu­to­reil­la. Sa­mal­la syn­tyy tun­nel­maa. Pe­rin­tei­sii­ni kuu­luu, et­tä ra­ken­nan jou­lua vä­hi­tel­len: li­sään ko­tiin ko­ris­tei­ta, kui­vaan ap­pel­sii­ne­ja, kiil­lo­tan ho­pe­at ja luon an­tiik­ki­liik­kee­seen jou­lun tai­kaa. Mu­sii­kin kuun­te­lu ja pari kon­sert­tia kuu­lu­vat eh­dot­to­mas­ti asi­aan.

Jou­lu­aa­ton Satu Ra­tia viet­tää mie­sys­tä­vän­sä seu­ras­sa ko­to­naan. Usein myös hä­nen kak­sos­poi­kan­sa tu­le­vat viet­tä­mään jou­lua hei­dän kans­saan. Jou­lu­rau­ha ju­lis­te­taan Raa­ti­huo­neen to­ril­la kel­lo 14, ja sitä he seu­raa­vat ruo­ka­sa­lin ik­ku­nas­ta. Sen jäl­keen he sy­ven­ty­vät naut­ti­maan jou­lu­pöy­dän herk­ku­ja, kes­kus­te­le­maan ajan­koh­tai­sis­ta asi­ois­ta ja muis­te­le­maan men­nei­tä.

Upean malliset ja väriset veitsenlepuuttajat edustavat ranskalaista art decoa 1930-luvulta. Pakkaus on alkuperäinen.

– Ker­ran ky­syin po­jil­ta­ni, mitä hei­dän ­lap­suu­ten­sa jou­luis­ta on jää­nyt mie­leen. He vas­ta­si­vat, et­tä yh­des­sä­olo, lah­jat ja ruo­at – eli ihan sa­mat asi­at kuin nyt­kin, Satu Ra­tia hy­myi­lee.

Jut­tu on ly­hen­net­ty. Al­ku­pe­räi­nen teks­ti on jul­kais­tu An­tiik­ki & De­sig­nin nros­sa 10/2025.