Toivoisin tietoja rahista. Se on muuten hyvässä kunnossa, mutta verhoilu on hieman nuhjaantunut. Mikä on sen arvo?
Rahi kuuluu Yrhö Kukkapuron 1980-luvulla Avartelle suunnittelemaan Sirkus-sarjaan. Siihen kuului erilaisia lähinnä toimistokäyttöön tarkoitettuja tuoleja. Tällaista rahia en ola aikaisemmin nähnyt. Vakuutusarvo 120 e. (AK)
Keittiön klaffipöytä ja tuolit on keräilty yksittäin Tori.fistä. Keittiön seinät Ninni rappasi savella puukuitulevyn päälle ja maalasi ne itse tekemällään savimaalilla. Sisäeteiseen johtava ovi on kuin taideteos useine vanhoine maalipintoineen ja rosoineen.
Tärkeintä on maisema. Kesähuoneen katseenvangitsija on päätyseinän merimaisema. Iltaisin ikkunasta näkyvät Hallan sataman valot. Tumma lankkulattia ei varasta huomiota hienolta kattorakenteelta.
Jani Laukkanen
Åströmin perheen sukuryijy on saatu perintönä. ”Se sai uuden kodin meiltä ja iloitsemme siitä joka päivä”, Rainer sanoo. Kalusteet ovat kiinnostavasti eri aikakausilta. Esimerkiksi perintönä saatu sohvapöytä on lähes kitschiä, mutta esineenä rakas.
Olohuoneesta avautuu upea näkymä saaristoon. Suurelta valkoiselta sohvalta voi ihailla niin takkatulta kuin auringonlaskuakin. Marimekon kuosit tuovat rytmiä ja syvyyttä vaaleisiin pintoihin. Musta kiertoilmatakka luo lämpöä ja tunnelmaa olohuoneeseen.
Riitta Sourander
Keittiön klaffipöytä ja tuolit on keräilty yksittäin Tori.fistä. Keittiön seinät Ninni rappasi savella puukuitulevyn päälle ja maalasi ne itse tekemällään savimaalilla. Sisäeteiseen johtava ovi on kuin taideteos useine vanhoine maalipintoineen ja rosoineen.
Tärkeintä on maisema. Kesähuoneen katseenvangitsija on päätyseinän merimaisema. Iltaisin ikkunasta näkyvät Hallan sataman valot. Tumma lankkulattia ei varasta huomiota hienolta kattorakenteelta.
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT