Kult­tuu­ri­his­to­ri­al­li­nen Os­kar Me­ri­kan­non pi­a­no pää­tyi sat­tu­mal­ta edul­li­ses­ti Esa Nie­mi­sel­le. Ar­vo­kas pi­a­no­van­hus soi yhä poik­keuk­sel­li­sen kau­niis­ti, ja sil­lä on syn­ty­nyt mon­ta sä­vel­lys­tä.

Esa Nieminen on Hangossa asuva säveltäjä ja muusikko, jonka vaikutus suomalaiseen populaarimusiikkiin on merkittävä. Taustalla on kuva John Lennonista ja Yoko Onosta. Pianon päällä on Oskar Merikannon muotokuva.

"Sain tä­män sä­vel­tä­jä Os­kar Me­ri­kan­nol­le (1868–1924) kuu­lu­neen J. L. Du­y­sen -pi­a­non omak­se­ni 1980-lu­vul­la. Sä­vel­sin sii­hen ai­kaan mai­no­se­lo­ku­va­mu­siik­kia ja tu­tus­tuin erää­seen mai­no­se­lo­ku­va­oh­jaa­jaan. Hän oli pe­ri­nyt isoi­so­äi­tin­sä pi­a­non, jon­ka tämä oli ta­ri­nan mu­kaan saa­nut lah­jak­si Me­ri­kan­nol­ta. Yl­lä­tyk­sek­se­ni oh­jaa­ja ky­syi, kiin­nos­tai­si­ko ”pi­a­non­ru­mi­lus” mi­nua, kos­ka hä­nel­lä ei ol­lut sil­le ti­laa. Vas­ta­lah­jak­si hän ha­lu­si tu­li­te­rän säh­kö­ki­ta­ran tar­vik­kei­neen. Tein mie­les­tä­ni hy­vät kau­pat, sil­lä ki­ta­ras­ta ja tar­vik­keis­ta saa­mie­ni am­mat­ti­lai­sa­len­nus­ten jäl­keen mak­soin pi­a­nos­ta­ni al­le 5 000 mark­kaa eli noin 800 eu­roa."

Perimätiedon mukaan Oskar Merikanto kävi itse valitsemassa vuonna 1888 valmistetun saksalaisen J. L. Duysen -pianonsa tehtaalta. Sisäkannen messinkiset mitalit kertovat pianomallin saamista kunniamaininnoista.

"Pa­ras­ta pi­a­nos­sa­ni on se, et­tä se soi edel­leen moit­teet­to­mas­ti. Sii­nä on kau­nis soin­ti, joka on rau­ta­ko­neis­ton an­si­os­ta ny­ky­pi­a­no­jen ään­tä peh­me­äm­pi. Teen pi­a­nol­la­ni kai­ken yk­sin teh­tä­vän työn, ku­ten sä­vel­tä­mi­sen ja so­vit­ta­mi­sen, sekä eri­lai­set sä­es­tys­har­joi­tuk­set ar­tis­tien kans­sa. Sen ää­res­sä olen sä­vel­tä­nyt pal­jon, muun mu­as­sa kol­men Ris­to Räp­pää­jä -elo­ku­van mu­sii­kit. On us­ko­mat­to­man hie­noa, et­tä vuo­den 1888 soi­tin on edel­leen am­mat­ti­käy­tös­sä. Ar­vos­tan tie­tys­ti myös sitä, et­tä se on kuu­lu­nut kult­tuu­ri­his­to­ri­al­li­ses­ti mer­kit­tä­väl­le sä­vel­tä­jäl­le."

"Toi­voi­sin, et­tä pi­a­no­ni kes­täi­si ai­kaa ja sai­sin käyt­tää sitä niin kau­an kuin tar­vit­sen. Toi­von myös, et­tä poi­ka­ni käyt­täi­si­vät sitä mi­nun jäl­kee­ni. He har­ras­ta­vat mu­siik­kia, jo­ten toi­vee­ni saat­taa hy­vin­kin to­teu­tua. Jos pi­a­noa ei soi­te­ta, se näi­vet­tyy, ei­kä ole enää oi­kea inst­ru­ment­ti. Niin­pä toi­von, et­tä pi­a­no­ni soi mah­dol­li­sim­man kau­an!"

Jut­tu on jul­kais­tu An­tiik­ki & De­sig­nis­sa 2/2016.