Kel­la­riin ro­mah­ta­nut lat­tia, rei­kiä sei­nis­sä ja ka­tos­sa, lii­an kal­lis, ei myy­tä­vä­nä. Sand­ra Nord­ling oli käy­nyt ­kat­so­mas­sa niin mon­taa van­haa ­poh­jan­maa­lais­ta ta­loa, et­tä oli jo se­on­nut las­kuis­sa. Mik­si ih­mees­sä nuo­ri nai­nen, jol­la yh­des­sä avo­puo­li­son­sa Ras­mus Häg­gb­lo­min kans­sa oli jo yk­si van­ha hir­si­ta­lo, et­si vie­lä tois­ta?

Rasmus Häggblom ja Sandra Nordling ovat nuoresta iästään huolimatta kokeneita vanhan korjaajia ja kunnostajia. Sandralla on puuseppä-artesaanin koulutus, ja Rasmus on kätevä käsistään. He muuttivat edelliseen vanhaan taloonsa jo ollessaan 17- ja 19-vuotiaita.

– Olen ai­na ra­kas­ta­nut his­to­ri­aa ja van­ho­ja ta­lo­ja. Kiin­nos­tus juon­taa juu­ren­sa lap­suu­den­ko­dis­ta­ni, jos­sa usein kes­kus­tel­tiin men­neis­tä ajois­ta, suku­tut­ki­muk­ses­ta ja van­hois­ta esi­neis­tä.

– Ras­muk­sen kans­sa muu­tim­me van­haan ta­loon, kun olim­me vas­ta 17- ja 19-vuo­ti­ai­ta. Vaik­ka tuo talo on ra­ken­net­tu 1800-lu­vun lo­pus­sa, oli­vat 1970-lu­vul­le tyy­pil­li­set re­mon­toin­nit muut­ta­neet ta­lon ole­mus­ta. Sik­si en­nen kaik­kea minä haa­vei­lin löy­tä­vä­ni pe­las­tet­ta­van au­ti­o­ta­lon, joka oli­si niin van­ha­nai­kai­nen kuin mah­dol­lis­ta, Sand­ra ker­too.

Kuin ko­ti­seu­tu­mu­seo

Erää­nä elo­kuun päi­vä­nä vuon­na 2022 Sand­ra ja Ras­mus sai­vat vih­jeen, et­tä hei­dän ko­tin­sa lä­his­töl­tä oli­si tu­los­sa van­ha talo myyn­tiin. Talo oli Sand­ran lap­suu­den kou­lu­mat­ko­jen var­rel­la, jo­ten se oli pääl­li­sin puo­lin tut­tu.

Kun Sand­ra as­tui ta­loon si­sään, hän jäi vain sei­so­maan ja tui­jottamaan kaik­kea. Talo oli kuin ko­ti­seu­tu­mu­seo ja täyn­nä ta­va­raa. Se oli juu­ri sitä, mis­tä pa­ri­val­jak­ko oli unel­moi­nut. Sa­mal­la Sand­ra pel­kä­si, et­tä jos­tain il­mes­tyi­si mui­ta os­ta­ja­eh­dok­kai­ta. En­tä jos ra­hat ei­vät riit­täi­si? Ja kuu­lui­ko koko upea ir­tai­mis­to to­del­la kaup­paan? Kyl­lä se kuu­lui, teks­ti­vies­tis­sä il­moi­tet­tiin.

Sandra haaveili talosta, jossa olisi pohjanmaalainen avotakka-puuhella, ja sellaisen hän sai. Savupiippu on hiljattain kunnostettu ja pian myös takka, jotta kokonaisuus pääsee käyttöön. Toistaiseksi se toimii taustana kauniille kuparisille käyttöesineille.

– Kaik­ki ta­pah­tui no­pe­as­ti. Ruot­sis­sa asu­va ta­lon omis­ta­ja oli käyt­tä­nyt Isoi­sän ta­lok­si kut­su­maan­sa ra­ken­nus­ta vain ke­sä­ko­ti­naan. Iän kart­tu­es­sa oli kui­ten­kin tul­lut ai­ka ojen­taa vies­ti­ka­pu­la seu­raa­vil­le in­nok­kail­le van­han vaa­li­joil­le, Sand­ra to­te­aa.

– Kului vain viik­ko en­sim­mäi­ses­tä koh­taa­mi­ses­tam­me sii­hen, kun kä­des­sä oli­vat jo ta­lon ko­me­at, kä­sin­ta­o­tut rau­ta-avai­met.

Kor­jaus­ta ja ehos­tus­ta

Talo on ikäi­sek­seen var­sin hyvä­kun­toi­nen ja lä­hes­tul­koon sa­man­lai­nen kuin 140 vuot­ta sit­ten. Suu­ria muu­tok­sia ei ole kos­kaan teh­ty, ei­kä si­säl­le ve­det­ty ve­si­joh­to­ja. Täs­tä syys­tä esi­mer­kik­si ve­si­va­hin­ko­ja ei ole pääs­syt syn­ty­mään. Ikku­nat ovat al­ku­pe­räi­set kä­si­pu­hal­let­tui­ne ruu­tui­neen, ja vin­tin ik­ku­na sä­deh­tii kai­kis­sa sa­teen­kaa­ren vä­reis­sä. Kau­neus­vir­hei­tä toki näil­lä vuo­si­kym­me­nil­lä jo löy­tyy, jo­ten Sand­ra ja Ras­mus ovat teh­neet hel­lä­va­ro­en pien­tä ehos­tus­ta.

Talon pinnat on mahdollisuuksien mukaan jätetty alkuperäiseen kuntoonsa. Tuvan seinissä on jopa 12 tapetti kerrosta. Räsymatot löytyivät talon vintiltä, pisin niistä on 15-metrinen! Oikealla näkyvän kirjoituspöydän laatikoista löytyi päiväkirjoja ja kirjeitä, jotka avaavat talon historiaa.

– Etei­ses­sä olem­me ta­pe­toi­neet. Sei­nis­tä löy­tyi lu­ke­mat­to­mia kau­nii­ta ta­pet­ti­ker­rok­sia, mut­ta ne oli­vat ikä­vä kyl­lä lii­an huo­nos­sa kun­nos­sa nä­ky­viin jä­tet­tä­vik­si. Em­me kui­ten­kaan ha­lun­neet nii­tä pois­taa­kaan, jo­ten ne sai­vat jää­dä pin­ko­pah­vin al­le pii­loon. Näin myös tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le jäi tut­kit­ta­vaa, Sand­ra sa­noo.

Sand­ral­la it­sel­lään on puu­sep­pä-ar­te­saa­nin kou­lu­tus, ja Ras­mus on kä­sis­tään kä­te­vä ja te­ke­vä mies. Sand­ran isä on ol­lut myös tär­ke­ä­nä apu­na nuor­ten pro­jek­teis­sa ja ai­na val­mii­na osal­lis­tu­maan. Yh­des­sä kaik­ki kol­me ovat lyö­neet vii­saat pään­sä yh­teen haas­ta­vis­sa ti­lan­teis­sa.

Ai­em­pi omis­ta­ja oli ke­räi­li­jä

Ta­lon aikai­sem­pi omis­ta­ja oli an­tiik­ki­kaup­pi­as ja ke­räi­li­jä, jon­ka eri­tyi­nen kiin­nos­tuk­sen koh­de oli van­ha pos­lii­ni.

– Meil­lä on ihan oma pos­lii­ni­huo­ne, jon­ka kaik­ki sei­nät ovat lau­tas­ten ja tar­joi­lu­va­tien pei­tos­sa. Sel­lais­ta ei joka ta­los­ta löy­dy­kään, Sand­ra nau­raa.

Talon edellinen asukas oli antiikkikappias ja keräilijä, joka oli erikoistunut keramiikkaan. Hänen kokoelmansa siirtyi talokaupan mukana Sandralle ja Rasmukselle.

Ta­los­ta löy­tyy jat­ku­vas­ti li­sää aar­tei­ta, useis­sa esi­neis­sä on myös vuo­si­lu­ku ja puu­merk­ki, jon­ka avul­la voi sel­vit­tää ta­ri­naa ja al­ku­pe­rää. Jot­kut esi­neis­tä ovat puu­mer­kin pe­rus­teel­la osoit­tau­tu­neet kuu­lu­neen Sand­ran su­ku­lai­sil­le. Huo­ne­ka­lu­jen his­to­ria ulot­tuu jopa 1700-lu­vul­le as­ti.

Pa­ril­la on ta­lon suh­teen pal­jon suun­ni­tel­mia. Haa­vee­na on pi­tää ovet avoin­na niin, et­tä muut­kin voi­vat pääs­tä tu­tus­tu­maan ta­loon ja sen his­to­ri­aan. Tois­tai­sek­si Sand­ra ja Ras­mus kui­ten­kin naut­ti­vat elä­mäs­tä ja omas­ta au­ti­o­ta­los­taan, jota ra­kas­te­taan ja jos­ta huo­leh­di­taan.

– Toi­si­naan tu­lem­me tän­ne il­ta­päi­väk­si, juom­me ku­pin kah­via ja nau­tim­me tun­nel­mas­ta. On hil­jais­ta, kuu­luu vain lin­nun­lau­lua ul­koa ja sei­nien nap­sah­te­lua hir­sien elä­es­sä. Tääl­lä sie­lu le­pää.

www.ins­tag­ram.com/ma­lars­gar­den

Jut­tu on ly­hen­net­ty. Al­ku­pe­räi­nen teks­ti on jul­kais­tu An­tiik­ki & De­sig­nis­sa 6/2024.