Werner Holmbergin Ruuhi rannalla (1857) esittelee kuvankauniin ihannemaiseman.

Hel­sin­ki­läi­sen Vil­la Gyl­len­ber­gin sei­nät täyt­ty­vät nyt mitä mo­ni­nai­sem­mis­ta maa­lauk­sis­ta. He­le­ne Schjerf­bec­kin her­kät nais­kas­vot koh­taa­vat Tyko Sal­li­sen rou­he­an Maa­lais­ty­tön (1916). Wer­ner Holm­ber­gin Ruu­hi ran­nal­la (1857) ku­vaa tois­sa­vuo­si­sa­dan tyy­liin ihan­teel­lis­ta mai­se­maa, kun puo­les­taan Ju­ha­ni Lin­no­vaa­ran Vä­rei­lyä-maa­laus (1964) loih­tii sil­mien eteen abst­rak­tin mie­len­mai­se­man. Yh­tei­nen ni­mit­tä­jä näil­le te­ok­sil­le on ne hank­ki­nut ke­räi­li­jä Ane Gyl­len­berg. Tämä pank­kii­ri ja kaup­pa­neu­vos ra­kas­ti tai­det­ta, mut­ta oli myös kiin­nos­tu­nut hen­ki­syy­des­tä, ku­ten te­o­so­fi­as­ta ja Ru­dolf Stei­ne­rin aja­tuk­sis­ta. Va­paa­muu­ra­ri­aa­te mer­kit­si hä­nel­le pal­jon.

Kaik­ki al­koi hää­lah­jas­ta

– Ane Gyl­len­ber­gin tai­teen ke­rää­mi­nen al­koi vuon­na 1919, kun hän hank­ki vas­ta­vi­hi­tyl­le vai­mol­leen Sig­ne Gyl­len­ber­gil­le (o. s. Säfst­röm) hää­lah­jak­si Al­bert Edel­fel­tin maa­lauk­sen Bel­l­man soit­taa luut­tua Kus­taa III:lle ja Kus­taa Mau­ri Arm­fel­til­le Haa­gas­sa (1884), in­ten­dent­ti Lot­ta Ny­lund ker­too.

Magnus Enckellin Kuoleva Adonis (1915) keskittyy kehon esittämiseen.

Se si­joi­tet­tiin pa­ris­kun­nan sil­loi­seen ko­tiin Ete­lä-­Hel­sin­kiin. Myö­hem­min se muut­ti lu­kuis­ten mui­den tai­de­han­kin­to­jen mu­ka­na uu­teen ko­tiin eli ny­kyi­seen Vil­la Gyl­len­ber­giin Hel­sin­gin Kuu­si­saa­reen, jon­ne Mat­ti Fi­nel­lin suun­nit­te­le­ma kau­nis kau­pun­ki­hu­vi­la val­mis­tui vuon­na 1938. Ny­ky­ään siel­lä toi­mii Vil­la Gyl­len­ber­gin ihas­tut­ta­va koti- ja tai­de­mu­seo.

Seik­kai­le­va Schjerf­beck

Ane Gyl­len­ber­gin tai­de­ma­ku muok­kau­tui vuo­si­kym­men­ten mit­taan. Hän aloit­ti 1800-lu­vun ko­ti­mai­ses­ta tai­tees­ta. Sit­tem­min esi­mer­kik­si He­le­ne Schjef­bec­kin mo­der­ni il­mai­su al­koi kiin­nos­taa hän­tä. Vil­la Gyl­len­ber­gis­sä on­kin run­saas­ti Schjerf­bec­kin töi­tä. Osa te­ok­sis­ta to­sin oli har­hail­lut maa­il­mal­le sen jäl­keen, kun ne oli­vat siir­ty­neet Gyl­len­ber­gien tyt­tä­rien omis­tuk­seen.

Juhani Linnovaaran maalaus Väreilyä (1964) edustaa kokoelman moderneinta antia.

– He­le­ne Schjerf­beck maa­la­si Nai­sen muo­to­ku­van, pu­nais­ta ja mus­taa noin vuon­na 1930. Ane Gyl­len­berg hank­ki sen, mut­ta se siir­tyi toi­sen hä­nen tyt­tä­ris­tään sei­näl­le. Rei­lu vuo­si sit­ten sain pu­he­lun an­tiik­ki­kaup­pi­as Art­hur Ami­nof­fil­ta. Maa­laus oli pää­ty­nyt hä­nel­le myyn­tiin ja hän oli pan­nut mer­kil­le sen ta­ka­na ole­van teks­tin, joka ker­toi maa­lauk­sen kuu­lu­van Ane Gyl­len­ber­gil­le. Niin­pä saim­me mah­dol­li­suu­den hank­kia se ta­kai­sin, Lot­ta Ny­lund iloit­see.

Hen­ki­syy­den voi­ma

Hen­ki­syys, us­kon­to ja jopa yli­luon­nol­li­set asi­at kiin­nos­ti­vat Gyl­len­ber­gin pa­ris­kun­taa. Tämä il­me­nee myös Ane Gyl­len­ber­gin tai­de­han­kin­nois­sa. Yh­dek­si näyt­te­lyn kieh­to­vim­mis­ta ­maa­lauk­sis­ta ko­ho­aa­kin es­pan­ja­lai­sen An­to­nio del Cas­til­lo y ­Saa­ved­ran Pie­ta­ri Mart­tyy­ri (noin 1650–1655), jos­ta Lot­ta Ny­lun­dil­la on ker­rot­ta­va­naan liki sa­la­po­lii­si­ro­maa­ni­mai­nen ta­ri­na.

Tyko Sallisen Maalaistyttö (1916) ei puhutellut Signe Gyllenbergiä, joka ei halunnut taiteilijan töitä kotinsa seinälle.

– Vie­rai­lin joi­ta­kin vuo­sia sit­ten lo­ma­mat­kal­la Es­pan­jan Córdo­bas­sa. Näin pai­kal­li­ses­sa tai­de­mu­se­os­sa sar­jan An­to­nio del Cas­til­lo y Saa­ved­ran py­hi­mys­maa­lauk­sia, jois­ta kui­ten­kin Pie­ta­ri Mart­tyy­ri puut­tui. Mu­se­on tie­dois­sa ker­rot­tiin, et­tä sel­lai­nen kyl­lä on, mut­ta sen olin­paik­ka on tun­te­ma­ton. Ta­ju­sin sil­loin, et­tä kyse voi ol­la mei­dän maa­lauk­ses­tam­me! Ko­tiin pa­lat­tu­a­ni olin yh­tey­des­sä mu­se­oon ja sen asi­an­tun­ti­ja saa­pui Suo­meen vah­vis­ta­maan ole­tuk­se­ni oi­ke­ak­si, Lot­ta Ny­lund muis­te­lee.


Ajan hen­ges­sä. Ko­ko­el­ma Ane Gyl­len­berg 15.3.2026 as­ti Vil­la Gyl­len­ber­gis­sä, Kuu­si­saa­ren­pol­ku 11, Hel­sin­ki, vil­la­gyl­len­berg.fi.


Jut­tu on ly­hen­net­ty. Al­ku­pe­räi­nen teks­ti on jul­kais­tu An­tiik­ki & De­sig­nin nro 10/2025.