Voin tun­nus­tau­tua jou­luih­mi­sek­si. Olen ra­kas­ta­nut jou­lua ja eri­tyi­ses­tiko­din val­mis­te­le­mis­ta juh­laan pie­nes­tä pi­tä­en. 1970-lu­vun lap­se­na mi­nua ei­vät kui­ten­kaan pu­hut­te­le kas­vu­vuo­si­na­ni suo­si­tut muo­vi-ko­ris­teet. Omas­sa jou­lu­kuu­ses­sa­ni nii­tä on vain muu­ta­mia. Muut ovat lä­hin­nä la­sia, ke­ra­miik­kaa tai puu­ta.

Dic­ken­si­läi­nen jou­lu

Ihas­te­len usein jou­lu­kuu­sia, jois­sa on vah­va tee­ma: kul­tai­nen, pu­nai­nen tai vaik­ka­pa jään huur­rut­ta­ma. Oma jou­lu­puu­ni on kau­ka­na sii­tä. Tee­maa ei ole, tai oi­ke­am­min­kin nii­tä on lu­ke­mat­to­mia. Oi­ke­as­taan tee­ma­na on oma elä­mä­ni ja ne mat­kat, jot­ka olen sen mit­taan teh­nyt. Niin tai näin – ko­ris­te­kat­taus­ta voi­si ku­vail­la se­ka­lai­sek­si seu­ra­kun­nak­si.

En­sim­mäi­set omat jou­lu­ko­ris­tee­ni han­kin opis­ke­lu­ai­koi­na. Sil­loin to­sin vie­lä vie­tin juh­la­py­hät lap­suu­den­ko­dis­sa­ni. Uju­tin kui­ten­kin pik­ki­riik­ki­seen opis­ke­li­ja­kämp­pää­ni pöy­tä­kuu­sen, joka ja­lan vir­kaasai hoi­taa pai­na­va, ke­raa­mi­nen Ku­pit­taan Sa­ven mal­jak­ko. Eten­kin opis­kel­les­sa­ni Isos­sa-Bri­tan­ni­as­saWar­wic­kin yli­o­pis­tos­sa, jos­sa tein väi­tös­kir­jaa­ni ylei­sen kir­jal­li­suus­tie­teen alal­ta, in­nos­tuin shop­pai­le­maan ties min­kä­lai­sia ko­ris­tei­ta. On­han eng­lan­ti­lai­nen jou­lu Char­les Dic­ken­sin ta­ri­noi­neen lu­mo­a­va! Sil­loin ihas­tuin Wedg­woo­din pos­lii­ni­teh­taan ko­ris­tei­siin, joi­den va­li­koi­maan joka vuo­si il­maan­tuu jo­ta­kin uut­ta. Useim­mi­ten nämä ko­ris­teet ovat si­ni­val­koi­sia ja ne tois­ta­vat jas­per­wa­re­na tai Wedg­wood Blu­e­na tun­ne­tun – ­Jo­si­ah Wedg­woo­din 1770-lu­vul­la ke­hit­tä­män – ke­ra­mii­kan sä­vy­jä. Vaa­le­an­si­ni­sen ja val­koi­sen yh­dis­tel­mä an­tii­kin ajois­ta am­men­ta­vi­ne ko­ris­te­ai­hei­neen ei ole ko­vin tyy­pil­lis­tä suo­ma­lai­sil­le jou­lu­ko­ris­teil­le. Eh­kä ne ve­to­a­vat­kin mi­nuun yl­lät­tä­vyy­del­lään.

Pos­lii­ni­ta­lon aar­teet

Ai­kai­sem­pien töi­de­ni, ku­ten Suo­men El­le-leh­den pää­toi­mit­ta­juu­den ta­kia olen viet­tä­nyt pal­jon ai­kaa myös Tans­kas­sa muun mu­as­sa Köö­pen­ha­mi­nan muo­ti­vii­koil­la. Siel­lä puo­les­taan Tans­kan ku­nin­kaal­li­sen pos­lii­ni­teh­taan eli Ro­yal Co­pen­ha­ge­nin ko­me­as­ta lip­pu­lai­va­liik­kees­tä Ama­ger­torv-au­ki­ol­la on su­keu­tu­nut suo­sik­ki­os­tos­paik­ka­ni. Myös sen va­li­koi­miin tu­lee vuo­sit­tain uu­sia ko­ris­tei­ta. Miel­tä­ni ilah­dut­taa, et­tä nämä kak­si mai­nei­kas­ta pos­lii­ni­val­mis­ta­jaa eli Wedg­wood ja Ro­yal Co­pen­ha­gen kuu­lu­vat ny­ky­ään suo­ma­lai­sel­le Fis­kar­sil­le.

Has­sun­ku­ri­sin löy­tö­ni lie­nee Pa­rii­sis­ta muo­ti­vii­kon ai­kaan os­ta­ma­ni So­nia Ry­kie­lin muo­ti­ta­lon kuu­sen­ko­ris­te. Mus­taa la­si­pal­loa ko­ris­ta­vat muo­ti­ta­lon lo­gon li­säk­si heh­ku­van pu­nai­set huu­let.

Pal­lo­ja Ve­net­si­as­ta ja New Yor­kis­ta

Ai­ka moni löy­döis­tä­ni on kui­ten­kin teh­ty va­paa-ajan mat­koil­la. Olem­me viet­tä­neet tiu­haan jou­lua ul­ko­mail­la, ja olen ai­na ha­lun­nut hank­kia siel­tä jon­kun ko­ris­teen muis­tok­si. Ja täs­sä koh­din on pak­ko huo­maut­taa, et­tä vaik­ka oli­sin it­se len­näh­tä­nyt py­hik­si ul­ko­mail­le, kuu­si ko­ris­tei­neen on ilah­dut­ta­nut miel­tä­ni ko­to­na jo viik­ko­ja en­nen läh­töä.

Sand­ro Bot­ti­cel­lin Pri­ma­ve­ra-maa­lauk­ses­ta poi­mi­tul­la ai­heel­la so­mis­tet­tu ke­raa­mi­nen pal­lo muis­tut­taa mi­nua ­jou­lus­ta Fi­ren­zes­sä – ja sii­tä lo­put­to­man pit­käs­tä jo­nos­ta mai­neik­kaa­seen Le Gal­le­rie deg­li ­Uf­fi­zi -tai­de­mu­se­oon, jos­sa noi­hin ai­koi­hin en­nen net­ti­lip­pu­ja piti ma­del­la. Ai­ka­naan tyy­ris, mut­ta si­tä­kin enem­män ra­kas­ta­ma­ni Mil­le­fi­o­ri-la­si­pal­lo taas pa­laut­taa mie­lee­ni hyi­sen mat­kan va­po­ret­to-ve­si­bus­sil­la Ve­net­si­an yti­mes­tä Mu­ra­non la­sin­pu­hal­lus­saa­rel­le ja kuu­man kaa­ka­o­mu­kin, jota pi­te­le­mäl­lä läm­mi­tin koh­mei­sia kä­si­ä­ni mää­rän­pää­hän saa­vut­tu­am­me. Kim­mel­tä­vä New York -pal­lo puo­les­taan läh­ti mat­kaa­ni hi­os­ta­van hel­tei­se­nä il­ta­päi­vä­nä Man­hat­ta­nil­ta. Lä­hes 20 ­vuot­ta myö­hem­min se sai seu­raa toi­ses­ta New York -pal­los­ta, jon­ka han­kin Brook­ly­nin Dy­ker Height­sin alu­eel­ta. Sin­ne moni jou­lu­tu­ris­ti tai­val­taa sik­si, et­tä alu­een jou­lu­va­lot tun­ne­taan koko Ame­ri­kan ko­meim­pi­na.

Ko­ko­el­mal­la­ni lie­nee tus­kin ra­hal­lis­ta ar­voa. Tun­ne­ar­vo sen si­jaan ki­pu­aa sitä kor­ke­am­mal­le. ­Haas­teel­lis­ta rak­kaas­sa ko­ko­el­mas­sa­ni on sen haa­voit­tu­vuus. Kun taan­noin kuus­ta ko­ris­tel­les­sa­ni löy­sin silk­ki­pa­pe­ri­kää­rös­tään la­si­pal­lon sär­ky­nee­nä, sil­mä­kul­mas­ta­ni vie­räh­ti kyy­nel. Kyse ei ol­lut vain ta­va­ran rik­kou­tu­mi­ses­ta. Lasi­pal­lo oli muis­to mi­nun ja avi­o­mie­he­ni en­sim­mäi­ses­tä yh­tei­ses­tä mat­kas­ta Pra­haan sil­loin, kun kut­suim­me toi­si­am­me vie­lä poi­ka- ja tyt­töys­tä­väk­si.

Jou­lu edus­taa muis­to­jen ai­kaa. Oma kuu­se­ni koos­tuu rak­kais­ta het­kis­tä men­nei­syy­des­sä. Eh­kä tänä vuon­na sin­ne saa­puu taas jo­kin uu­si tu­lo­kas. w