Kier­rä­tys­teks­tii­lien laa­reis­ta aar­teet on pen­got­ta­va esiin. Tur­ku­lai­sel­la ke­räi­li­jäl­lä An­ne Pa­lo­hei­mol­la on sii­hen var­ma tun­tu­ma.

– Kun kä­teen osuu pel­la­vaa, se on eri­lais­ta kuin mi­kään muu. Pel­la­van tun­tuun ei kyl­läs­ty, joka ker­ta se eläh­dyt­tää, hän sa­noo ja pai­naa pel­la­vai­sen pyyh­keen pos­ke­aan vas­ten.

Pyy­he on ai­vi­naa, pel­la­van kä­sit­te­lys­sä vii­mei­sek­si jää­vää kaik­kein hie­noin­ta kui­tua.

– Vesi suo­ras­taan ha­keu­tuu pyyh­kee­seen ei­kä sii­tä jää nuk­kaa.

Ai­vi­na­pel­la­vaa ovat myös Tam­pel­lan da­mas­ti­lii­nat, jot­ka ovat An­ne Pa­lo­hei­mon eri­tyi­nen ke­räi­ly­koh­de. Niis­tä en­sim­mäi­sen hän sai ai­koi­naan mum­mol­taan.

Anne Paoheimo ja muutama kokoelman aarre: sylissä Siri Brunoun Tampellalle suunnittelema Rokokoo-liina kaikissa väreissä ja käsissä Aili Ranckenin suunnittelema Empire kuuden lautasliinan kankaana. Lautasliinoja myytiin näin metritavarana.

– Hän an­toi mi­nul­le val­koi­sen Ro­ko­koo-lii­nan sil­lä oh­jeel­la, et­tä se on sit­ten juh­la­lii­na.

Tam­pel­lan kuu­lui­sim­paan suun­nit­te­li­jaan Dora Jun­giin Pa­lo­hei­mo puo­les­taan tu­tus­tui ano­pin pöy­däs­sä.

– Ano­pil­la oli si­ni­nen Sata ruu­sua, ja hän muis­ti ai­na ker­toa, et­tä sen on suun­ni­tel­lut Dora Jung.

Marjatta Metsovaaran Primavera (ylh.) sekoitetaan usein erheellisesti Dora Jungin Sataan ruusuun. Ero näkyy kuitenkin hyvin, kun liinat on asetettu vierekkäin.

Sata ruu­sua on Dora Jun­gin tun­ne­tuin pöy­tä­lii­na, joka syn­tyi alun pe­rin Stock­man­nin sa­ta­vuo­tis­juh­liin vuon­na 1962. Sii­nä on yk­si­vä­ri­nen reu­na ja kes­kel­lä sata ruu­sua. Sar­jan ser­vie­tis­sä on vain yk­si ruu­su. Pa­lo­hei­mon ko­ko­el­mas­sa on Tam­pel­lan si­sus­tus- ja pöy­tä­teks­tii­le­jä jo 150 eri mal­lia, ja mo­net niis­tä use­am­man vä­ri­se­nä.

Lei­ke­kir­jon­nan lumo

Toi­nen asia pel­la­van li­säk­si, jo­hon An­ne Pa­lo­hei­mo ei kos­kaan kyl­läs­ty, on kä­si­työ­tai­to. Se mo­ni­nai­suus, osaa­mi­nen ja vai­van­nä­kö, joka nä­kyy esi­mer­kik­si kä­sin kir­jo­tuis­sa lii­nois­sa.

– Suo­sik­ke­ja­ni ovat val­ko- ja lei­ke­kir­jon­ta, sil­lä ne ovat niin kau­nii­ta. Mo­nis­sa nii­den ai­heis­sa on ju­gen­din hen­keä.

Anne Paloheimo löysi antiikkiliikkeestä poimutuspihdit, joilla krepataan tyynyliinan nauhat kauniisti.

Ni­men­sä mu­kai­ses­ti val­ko­kir­jon­ta on val­kois­ta val­koi­sel­le. Ku­vi­ot ovat hie­man ko­hol­la. Pie­net rei­ät on teh­ty erot­ta­mal­la poh­ja­kan­kaan lan­gat pui­kol­la toi­sis­taan. Lii­na, jon­ka rei­ät ovat isom­pia ja kan­gas­ta on lei­kat­tu ku­vi­oi­den koh­dal­ta pois, on lei­ke­kir­jon­taa.

Ma­te­ri­aa­lit saat­toi­vat ol­la vaa­ti­mat­to­mia, ja luo­vuut­ta tar­vit­tiin, et­tä niis­tä syn­tyi kau­neut­ta. Mi­kään ei ol­lut lii­an ar­kis­ta ko­ris­tet­ta­vak­si. Esi­mer­kik­si eri­lai­sia pus­su­koi­ta on ol­lut vaik­ka mil­le, ne­nä­lii­noil­le, pyy­kil­le, ser­vie­teil­le, kam­moil­le.

Pois­to­teks­tii­lien la­jit­te­lua

Ki­pi­nä ke­räi­ly­har­ras­tuk­seen syt­tyi, kun An­ne Pa­lo­hei­mo kävi mie­hen­sä kans­sa pal­jon huu­to­kau­pois­sa 1980–1990-lu­vuil­la. Teks­tii­lit oli­vat ”rä­tei ja lum­pui”, jot­ka myy­tiin vii­mei­se­nä. An­ne Pa­lo­hei­mo al­koi pe­las­taa nii­tä. Li­sä­vauh­tia ke­räi­ly sai vuon­na 2016. Sil­loin voi­maan tuli laki, jon­ka mu­kaan teks­tii­le­jä ei saa­nut enää vie­dä kaa­to­pai­kal­le. Pa­lo­hei­mo pää­si työ­ko­kei­luun Tu­run Tex­Ve­xiin, jos­sa oli yh­teis­työ­nä ­Lou­nais-Suo­men jä­te­huol­lon kans­sa aloi­tet­tu pois­to­teks­tii­lien ke­räys ja la­jit­te­lu.

Kierrätyslöytöihin kuuluu aluspusero 1900-luvun alkupuolelta. Materiaali on puuvillaa ja reunaa koristaa brodyyri.

Ta­voit­tee­na oli saa­da teks­tii­li­jä­te kier­toon ja ke­hit­tää kier­rä­tys­kui­tu­jen tuo­tan­toa. Jou­kos­ta poi­mit­tiin käyt­tö­kel­poi­sia teks­tii­le­jä myy­tä­väk­si edul­li­ses­ti. Joil­le­kin la­ji­tel­ta­vat teks­tii­lit oli­vat kuin ko­rut raa­ka­kul­lan os­ta­jil­le: ma­te­ri­aa­le­ja. Pa­lo­hei­mo sen si­jaan näki nii­hin si­säl­ty­vän kult­tuu­ri­pe­rin­nön, jon­ka hä­vi­tys tun­tui pa­hal­ta.

– En­sim­mäi­se­nä vuon­na pois­to­teks­tii­le­jä sai il­mai­sek­si pen­ko­jai­sis­sa, jois­sa nii­tä ki­pat­tiin 250 ki­lon sä­keis­tä. Sil­loin tuli var­maan par­haat löy­döt. On­nek­si ar­vo­teks­tii­lien vir­ta on hiu­kan ty­reh­ty­nyt, vaik­ka se ke­räi­li­jän kan­nal­ta on­kin kak­si­piip­pui­nen jut­tu.

Vaaleanpunainen nenäliinalaukku on koristeltu frivoliteepitsein. Toinen on käsin maalattu ja todennäköisesti saksalainen.

Pa­lo­hei­mol­la on huo­li sii­tä, et­tä ar­vo­teks­tii­le­jä pää­see kul­keu­tu­maan uu­si­o­kui­dun raa­ka-ai­neek­si tai pol­tet­ta­vak­si. Li­kai­set teks­tii­lit pää­ty­vät ­pol­tet­ta­vik­si. Sik­si oli­si hyvä, jos kaik­ki teks­tii­lit pes­täi­siin en­nen ke­räyk­seen vie­mis­tä. Kier­rä­tyk­ses­tä voi löy­tää niin kan­san kä­si­töi­tä kuin huip­pu­suun­nit­te­li­jankin töi­tä.

Jut­tu on ly­hen­net­ty. Al­ku­pe­räi­nen teks­ti on jul­kais­tu A&D:n nu­me­ros­sa 3/2024.