Van­hat kul­la­tut pei­lit ovat ihan­teel­li­sia an­tiik­ki­esi­nei­tä. Ne on help­po si­joit­taa eri­lai­siin ko­tei­hin ja si­sus­tuk­siin. Ne ovat kau­nii­ta käyt­tö­esi­nei­tä. An­tii­kin har­ras­ta­jal­le ne ker­to­vat eri ai­ka­kau­sien tyy­lien omi­nais­piir­teis­tä. Ei ih­me, et­tä kul­la­tut an­tiik­ki­pei­lit ovat ny­ky­ään ky­syt­ty­jä.

Kultauksessa käytettävä lehtikulta on äärimmäisen ohutta. Yhden lehden paksuus on noin 0,0001 milliä.

Ar­vok­kaim­mil­laan pei­lit säi­ly­vät, kun niis­sä on al­ku­pe­räi­nen kul­taus. Mark­ki­noil­la liik­kuu pal­jon van­ho­ja pei­le­jä, jois­sa al­ku­pe­räi­nen kul­taus on kor­vat­tu ko­ko­naan tai osit­tain prons­sauk­sel­la. Sen voi tun­nis­taa sii­tä, kun haa­lis­tu­nee­seen prons­sauk­seen tu­lee myr­kyn­vih­reä vi­vah­de.

– Prons­sia ei tule käyt­tää ai­to­kul­lan ei­kä lyön­ti­me­tal­lin paik­kauk­seen. Prons­si­vä­ri tum­muu ai­na ja ha­pet­tuu. Sii­nä ei ole al­ku­pe­räi­sen kul­tauk­sen hoh­toa, puu- ja kul­taus­kon­ser­vaat­to­ri Suvi von Es­sen ko­ros­taa.

Lehtikulta nostetaan paikalle oravankarvaisella lekarilla.

– Prons­sat­tu pin­ta on työ­läs­tä pois­taa, mut­ta al­ta saat­taa usein löy­tyä kau­nis al­ku­pe­räi­nen kul­taus, joka on vie­lä pe­las­tet­ta­vis­sa.

Käy­tä pö­ly­huis­kaa

Am­mat­ti­tai­toi­ses­ti teh­ty kul­taus kes­tää hel­pos­ti vuo­si­sa­to­ja. Se on kui­ten­kin help­po tu­ho­ta ta­val­li­sil­la asi­oil­la ko­to­na.

– Ke­hys­ten kip­sis­tä, lii­tu- tai com­po­mas­sas­ta val­mis­te­tut ko­ris­te­or­na­men­tit loh­kei­le­vat hel­pos­ti, jos ne saa­vat kol­hu­ja. Il­man kos­teu­den ja läm­pö­ti­lan vaih­te­lut voi­vat myös ai­heut­taa vau­ri­oi­ta. Ny­ky­a­jan nor­maa­li, ta­sai­nen huo­ne­läm­pö­ti­la ja il­man­kos­teus ei­vät kui­ten­kaan yleen­sä ai­heu­ta muu­tok­sia kul­tauk­seen, Suvi von Es­sen sa­noo

Hän oh­jeis­taa, et­tä kul­lat­tu pin­ta on hyvä sil­loin täl­löin puh­dis­taa ke­vy­es­ti peh­me­äl­lä pö­ly­huis­kal­la. Kul­tauk­seen ei saa kos­kea pal­jain kä­sin ei­kä pyyh­kiä kos­te­al­la rä­til­lä, kos­ka leh­ti­kul­lan pin­nas­sa ei ole suo­ja­lak­kaa. Sik­si sei­ti­no­hut kul­ta ku­luu hel­pos­ti pois.

Pa­ti­na saa nä­kyä

Suu­rin osa Suvi von Es­se­nin kon­ser­voi­mis­ta pei­leis­tä tu­lee ro­ko­koo- ja kus­ta­vi­lai­sel­ta ajal­ta eli 1700-lu­vul­ta. Hän kun­nos­taa nii­tä yleen­sä sa­moil­la tek­nii­koil­la, joi­ta niis­sä on alun pe­rin­kin käy­tet­ty. An­tiik­ki­ke­hyk­sis­sä on mel­kein ai­na käy­tet­ty sekä ai­toa leh­ti­kul­taa et­tä lyön­ti­me­tal­lia eli mes­sin­ki­leh­teä.

Jos ke­hyk­ses­sä on ra­ken­teel­li­sia vau­ri­oi­ta tai kip­si- tai lii­tu­poh­ja hil­sei­lee, se on hyvä tar­kis­tut­taa asi­an­tun­ti­jal­la. On tär­ke­ää, et­tä kol­hut kor­ja­taan ja pin­nat puh­dis­te­taan si­ten, et­tei ke­hyk­seen tule li­sä­vau­ri­oi­ta ja et­tä ko­ko­nai­suus näyt­tää siis­til­tä.

Kullattu rokokoopeili on viimestelyä vaille valmis.

Van­haa ke­hys­tä ei yleen­sä kul­la­ta ko­ko­naan uu­del­leen, vaan sii­tä pai­ka­taan vain vau­ri­o­koh­dat.

– Leh­ti­kul­lan ku­lu­mi­nen saa nä­kyä. Sil­loin pu­nai­nen poh­ja kuul­taa hiu­kan läpi ja kul­ta­leh­tien sau­mat nä­ky­vät. Jos kul­ta on pyy­hit­ty ko­ko­naan pois, kul­tauk­sen voi uu­sia koh­tuu­del­la niin, et­tä van­ha hen­ki säi­lyy.

Lyön­ti­me­tal­li, toi­sin kuin kul­taus, tum­muu ja pa­ti­noi­tuu ajan myö­tä.

– Se­kin kuu­luu asi­aan. Esi­neen his­to­ria ja ikä saa­vat nä­kyä, kun­han mah­dol­li­set vau­ri­ot ei­vät häi­rit­se ko­ko­nai­suut­ta, Suvi von Es­sen ko­ros­taa.

Kon­ser­voin­ti & Kul­taus Fi­ren­ze, Hu­vi­la­ka­tu 9, Hel­sin­ki, stu­di­o­fi­ren­ze.fi

Jut­tu on ly­hen­net­ty. Al­ku­pe­räi­nen teks­ti on jul­kais­tu An­tiik­ki & De­sig­nis­sa 2/2026.