Veis­tok­set, his­to­ri­al­li­nen puis­to ja iki­van­hat tam­met Nis­s­bac­kan kar­ta­non mail­la muo­dos­ta­vat Lai­la Pul­li­sen veis­tos­puis­tos­ta ai­nut­laa­tui­sen ko­ko­nais­tai­de­te­ok­sen. Aja­tus ku­van­veis­tä­jä Lai­la Pul­li­sen (1933–2015) tai­teel­lis­ta tuo­tan­toa esit­te­le­vän veis­tos­puis­ton pe­rus­ta­mi­ses­ta syn­tyi pa­kos­ta.

Veistospuistosta huolehtivat Jean Ramsay ja Petra Piitulainen-Ramsay. Taustalle piirtyy vanha viljamakasiini, joka on rakennettu vuonna 1924.

Kar­ta­non mai­ta uh­ka­si­vat 1980-lu­vul­la kaa­voi­tuk­set, mut­ta Pul­li­nen ja hä­nen avi­o­mie­hen­sä, neu­ro­lo­gi­an eri­kois­lää­kä­ri Carl-Mag­nus Ram­say (1943–1994) kek­si­vät tur­va­ta pe­rin­tö­ti­lan pe­rus­ta­mal­la veis­tos­puis­ton. En­sim­mäi­nen Pul­li­sen veis­tok­sia esit­te­le­vä ke­sä­näyt­te­ly avau­tui vuon­na 1985. Ny­ky­ään puis­tos­sa sei­soo noin 80 Pul­li­sen veis­tos­ta, van­him­mat 1950-lu­vul­ta, tuo­reim­mat vuo­del­ta 2013.

– Kun me­net kat­so­maan veis­tok­sia, muis­ta kier­tää ne. Si­ten ne avaa­vat si­sim­pän­sä, Jean Ram­say vink­kaa.

Lai­la Pul­li­sen sää­ti­ön pe­rus­ta­ja­jä­se­ne­nä ja hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­ja­na hän hal­lin­noi van­hem­pien­sa ai­neel­lis­ta ja hen­kis­tä pe­rin­töä yh­des­sä vai­mon­sa Pet­ra Pii­tu­lai­nen-Ram­sa­yn kans­sa.

Me­tal­lin­tuok­sui­nen äi­ti

Lai­la Pul­li­nen oli ai­kan­sa ko­hu­tai­tei­li­ja, jon­ka te­ke­mi­siä seu­rat­tiin me­di­as­sa tii­viis­ti. Hän kuu­lui myös pre­si­dent­ti Ur­ho Kek­ko­sen lä­hi­pii­riin.

– Jul­ki­suus vai­kut­ti äi­tii­ni. Hän al­koi muun mu­as­sa pu­keu­tua vä­hem­män huo­mi­o­ta he­rät­tä­väs­ti, Jean Ram­say muis­te­lee.

Laila Pullinen oli aikansa kohutaitelija, joka kuului presidentti Kekkosen lähipiiriin.

– Lai­la ei ol­lut ihan ta­val­li­nen äi­ti. Hän oli prons­sin­pö­lyi­nen ja tuok­sui me­tal­lil­ta. Hän piti mi­nua ta­sa­ver­tai­se­naan jo lap­se­na ja ot­ti mi­nut mu­kaan­sa ul­ko­maan­mat­koil­le. Sain ko­kea pal­jon. Lap­suu­te­ni oli täy­del­li­nen.

Van­taal­la si­jait­se­van Nis­s­bac­kan tun­net­tu ­his­to­ria ulot­tuu 1500-lu­vul­le, ja Ram­sa­yn su­vul­le tila ­siir­tyi vuon­na 1894. Ram­say-su­vul­le 1900-lu­vun ­alus­sa ­val­mis­tu­nut pää­ra­ken­nus tu­hou­tui tu­li­pa­los­sa 1930-lu­vul­la.

Ti­lan ra­ken­nuk­sia ei ole kun­nos­tet­tu hen­get­tö­mik­si tai ra­ken­net­tu uu­del­leen. Se oli Lai­la Pul­li­sen toi­ve, sil­lä hän­tä kiin­nos­ti pai­kas­sa juu­ri sen frag­men­taa­ri­suus ja kuin­ka ai­neel­li­suus muut­tuu ai­neet­to­mak­si.

Rus­tiik­ki­suu­den voi ko­kea myös vie­raan­nut­ta­van es­teet­ti­ses­ti. Van­hat ra­ken­nuk­set tun­tu­vat to­del­lis­ta ikään­sä van­hem­mil­ta ja epä­suo­ma­lai­sil­ta. Veis­tos­puis­to on kuin pala Ita­li­aa.

Ko­ti­mu­se­on pi­a­no no­bi­le

Laila Pullisen pronssiteos Arktinen Afrodite vuodelta 1972 edustaa taiteilijalle tyypillistä ilmaisukieltä.

Jean Ram­sa­yn lap­suu­den­ko­ti liit­tyi osak­si ko­ko­nai­suut­ta muu­ta­ma vuo­si sit­ten ja toi­mii ny­ky­ään Lai­la Pul­li­sen ko­ti­mu­se­o­na. Se avat­tiin vii­me vuon­na, ja sii­tä tuli ar­vo­kas osa veis­tos­puis­ton mo­ni­ker­rok­sel­li­suut­ta. Ko­ti­mu­seo vie Lai­la Pul­li­sen hen­ki­lö­koh­tai­sel­le alu­eel­le, joka on ai­em­min ol­lut suu­rel­le ylei­söl­le tun­te­ma­ton. Ko­ti­mu­se­os­sa nä­ky­vät hä­nen mat­kan­sa ja kiin­nos­tuk­sen­sa mui­nai­siin Vä­li­me­ren alu­een kult­tuu­rei­hin sekä hä­nel­le tär­ke­ät tai­tei­li­jat.

Ra­ken­nus val­mis­tui alun pe­rin ti­lan peh­too­rin ta­lok­si vuon­na 1925, ja 1970-lu­vul­la Pul­li­nen suun­nit­te­li sii­tä per­soo­nal­li­sen ko­din per­heel­leen. En­sim­mäis­tä ker­ros­ta hän kut­sui klas­si­seen ta­paan ni­mel­lä pi­a­no no­bi­le eli juh­la­ker­ros. Se tar­koit­taa edus­tuk­sel­lis­ta ti­laa, jos­sa otet­tiin vie­raat vas­taan ja vie­tet­tiin juh­lia.

Mui­nai­nen meri

Veis­tos­puis­ton vai­kut­ta­vim­piin te­ok­siin kuu­luu paik­ka­si­don­nai­nen te­os­pa­ri Mui­nai­nen meri (1987) ja Vii­mei­set (1970). Mui­nai­nen meri -teos syn­tyi, kun Pul­li­nen löy­si Nis­s­bac­kan ete­lä­rin­tees­tä met­rin sy­vyy­des­tä ki­viä, jot­ka näyt­ti­vät me­ren hi­o­mil­ta. Pul­li­nen tul­kit­si ki­vien sekä kart­to­jen ja his­to­ri­al­lis­ten tut­ki­mus­ten poh­jal­ta alu­een esi­his­to­ri­al­li­sen me­ren ran­nak­si.

Te­os­pa­ri ei ju­lis­ta it­se­ään ää­nek­kääs­ti – se tah­too jää­dä mel­kein huo­maa­mat­ta – mut­ta sil­lä on suu­ri si­säl­löl­li­nen mer­ki­tys. Peh­me­äs­ti kum­pui­le­van nur­mi­kon al­la ar­kaa­i­nen meri on sei­sah­tu­nut pai­koil­leen kuin si­tee­ra­tak­seen Lai­la Pul­li­sen ru­noa.

Muinaisen jääkauden merenrantaviivaa jäljentävän Muinainen Meri -maareliefin (1987) keskiössä on Unescon luonnonsuojelu­vuodeksi toteutettu teospari Viimeiset (1970).

Ote sii­tä avaa­kin hä­nen tai­det­taan: ”Koet liik­keen ja le­von, ei­li­sen ja huo­mi­sen di­a­lo­gin – ikui­sen kau­neu­den. Sal­li ajan sei­sah­taa.”

Lai­la Pul­li­nen – veis­tos­puis­to ja ko­ti­mu­seo, So­tun­gin­tie 4, Van­taa, lai­la­pul­li­nen.fi.

Jut­tu on ly­hen­net­ty. Al­ku­pe­räi­nen teks­ti on jul­kais­tu nros­sa 2/2022.