Ame­tis­ti kuu­luu ja­lo­ki­viin, joi­ta saa­daan myös Suo­mes­ta. Tätä me­he­vän vi­o­le­tin vä­ris­tä kvart­si­muun­nos­ta on löy­det­ty muun mu­as­sa Luos­tol­ta. Vuo­si­tu­han­sien mit­taan ame­tis­tiin on lii­tet­ty eri­lai­sia us­ko­muk­sia. Sen on ole­tet­tu suo­jaa­van esi­mer­kik­si päih­ty­myk­sel­tä ja sik­si an­tii­kin Krei­kas­sa sii­tä muo­toil­tiin juo­ma-as­ti­oi­ta.

Kuvateksti ametisti

Ja­lo­ki­vet

Be­ryl­li­ryh­mään kuu­luu mo­nia eri mi­ne­raa­le­ja, jois­ta ha­lu­tuim­pia ovat muun mu­as­sa mor­ga­nii­tit ja sma­rag­dit. Jäl­kim­mäi­sis­tä upeim­mat tu­le­vat Ko­lum­bi­as­ta. Täy­del­li­sen sma­rag­din vä­riä ku­vail­laan tyy­pil­li­ses­ti aa­mu­kas­tei­sen ruo­hon vih­re­äk­si. Sma­rag­deis­sa nä­kyy usein sul­keu­mia, jot­ka ikään kuin muo­dos­ta­vat ki­ven si­säl­le si­säi­sen puu­tar­han. Vaik­ka sma­rag­dit ovat ko­via, ne ei­vät kui­ten­kaan kes­tä ko­vin hy­vin päi­vit­täi­ses­sä käy­tös­sä. Niin­pä nii­tä har­vem­min suo­si­taan esi­mer­kik­si kih­la- ja vih­ki­sor­muk­sis­sa.

C-kir­jai­mel­la mää­ri­te­tään ja­lo­ki­vien ar­vo. Eng­lan­nin sa­nat co­lour eli väri, cut eli hi­on­ta, cla­ri­ty eli puh­taus ja ca­rat eli ka­raat­ti­pai­no ker­to­vat sii­tä, kuin­ka ai­nut­laa­tui­nen ja­lo­ki­vi on.

Dip­lo­min ja­lo­ki­vi­a­lan asi­an­tun­te­vuu­des­ta voi saa­da suo­rit­ta­mal­la dip­lo­mi­gem­mo­lo­gin tut­kin­non. Meil­lä kou­lu­tus­ta jär­jes­tää Suo­men Gem­mo­lo­gi­nen Seu­ra.

Epä­eet­ti­set ve­ri­ti­man­tit säi­käyt­tä­vät mo­net ko­ruos­tok­sil­le suun­taa­vaat. Ter­mil­lä vii­ta­taan usein Af­ri­kan alu­eel­ta löy­ty­nei­siin ti­mant­tei­hin, joi­den myyn­nil­lä on ra­hoi­te­tu so­ta­toi­mia. Kim­ber­leyn pro­ses­si, joka on käy­tös­sä Eu­roo­pan Uni­o­nin alu­eel­la, liit­tyy ja­lo­ki­vien taus­tan jäl­jit­tä­mi­seen. Sen avul­la ve­ri­ti­man­tit py­ri­tään pi­tä­mään pois­sa mark­ki­noil­ta.

Fa­bergé kuu­luu maa­il­man­his­to­ri­an tun­ne­tuim­piin ja­lo­ki­vi­ta­loi­hin. Rans­ka­lai­sen Carl Fa­bergén vuon­na 1842 Pie­ta­riin pe­rus­ta­ma yri­tys tun­ne­taan var­sin­kin pää­si­äis­mu­nis­ta, joi­ta se val­mis­ti hal­lit­si­ja­per­heel­le. Moni Fa­bergén mes­ta­ri­te­ok­sis­ta oli suo­ma­lais­ten osaa­jien, ku­ten Hen­rik Wigst­rö­min ja Al­ma Pih­lin kä­si­a­laa.

Gra­naa­tit ovat suu­ri ja­lo­ki­vi­ryh­mä. Mo­nil­le tu­lee mie­leen sa­nas­ta en­sim­mäi­se­nä pu­nai­nen gra­naat­ti, jota tše­kit pi­tä­vät kan­sal­lis­ki­ve­nään. Esi­mer­kik­si 1800- ja 1900-lu­ku­jen vaih­tees­sa mo­net si­kä­läi­set val­las­nai­set maa­laut­ti­vat it­ses­tään muo­to­ku­van run­sais­sa gra­naat­ti­ko­ruis­sa. Tä­män tar­koi­tuk­se­na oli tuol­loin ju­lis­taa ha­lua ir­tau­tua Itä­val­ta–Un­ka­rin kei­sa­ri­kun­nas­ta. Kaik­ki gra­naa­tit ei­vät kui­ten­kaan ole pu­nai­sia. Ja­lo­ki­vi­ryh­män ar­vok­kaim­piin kuu­lu­va de­man­toi­dig­ra­naat­ti hoh­taa vih­re­ä­nä.

Hi­on­ta­ta­po­ja riit­tää mo­nia. Yk­si suo­si­tuim­pia on bril­jant­ti­hi­on­ta, jos­sa kivi lei­ka­taan pyö­re­ään muo­toon. Mui­ta ovat soi­kea mar­kii­si, pi­sa­ra, ne­li­ö­mäi­nen prin­ses­sa­hi­on­ta, sy­dän, ovaa­li ja kol­mi­o­mai­nen tril­li­on. Ba­gu­et­tea eli por­ras­hi­on­taa näh­dään var­sin­kin mo­der­neis­sa ko­ruis­sa. Sma­rag­di­hi­on­ta on ni­men­sä mu­kaan ke­hi­tet­ty eri­tyi­ses­ti sma­rag­deil­le, sil­lä se tuo esiin ki­ven upe­an vä­rin. Ca­bouc­hon- eli pyö­rö­hi­on­taa käy­te­tään en­nen kaik­kea vä­ri­ki­vien koh­dal­la.

Is­tu­tus ko­ros­taa par­haim­mil­laan ki­ven kau­neut­ta. Tyy­pil­li­sim­piin niis­tä kuu­luu niin sa­not­tu ke­hy­sis­tu­tus, joka on myös la­jin­sa van­hin. Kou­ra- eli kruu­nuis­tu­tus­ta nä­kee pal­jon esi­mer­kik­si ti­mant­ti­sor­muk­sis­sa. Mui­ta ovat esi­mer­kik­si put­ki- ja pei­li-is­tu­tus. Oman lu­kun­sa muo­dos­taa rans­ka­lai­sen Van Cleef & Ar­pel­sin ja­lo­ki­vi­ta­lon vuon­na 1933 pa­ten­toi­ma mys­tee­ri-is­tu­tus, jos­sa ki­vien is­tu­tus ei mil­lään ta­val­la näy, sil­lä se jää ki­vien al­le.

Ja­lo­ki­vi­ta­lo­jen his­to­ria huo­kuu gla­mou­ria. Maa­il­man tun­ne­tuim­piin ja­lo­ki­vi­ta­loi­hin kuu­luu muun mu­as­sa vuon­na 1847 pe­rus­tet­tu rans­ka­lai­nen Car­tier, joka sai 1900-lu­vul­la kun­ni­an toi­mia Wind­so­rin hert­tu­a­tar Wal­li­sin luot­to­liik­kee­nä. Roo­ma­lai­nen Bul­ga­ri, joka pe­rus­tet­tiin vuon­na 1884, niit­ti puo­les­taan mai­net­ta fil­mi­täh­ti Eli­za­beth Ta­y­lo­rin suo­sik­ki­na. La­jin­sa van­him­piin kuu­luu pa­rii­si­lai­nen, vuon­na 1780 pe­rus­tet­tu Chau­met, joka val­mis­ti lu­kui­sia ko­ru­ja muun mu­as­sa ku­nin­ga­tar Ma­rie An­toi­net­tel­le. His­to­ri­al­taan Suo­men mai­neik­kain ja­lo­ki­vi­ta­lo on 1860 Pie­ta­ris­sa pe­rus­tet­tu Ale­xan­der Til­lan­der.

Ko­run­dien mi­ne­raa­li­ryh­mään kuu­lu­vat muun mu­as­sa sa­fii­rit ja ru­bii­nit. Mo­lem­mat ovat kes­tä­viä ki­viä, sil­lä vain ti­mant­ti on nii­tä ko­vem­pi. Sa­fii­re­ja löy­tyy muun mu­as­sa Thai­maas­ta ja Viet­na­mis­ta, ja nii­den väri vaih­te­lee he­le­än si­ni­ses­tä mus­tee­seen – jos­kin myös kel­tai­sia ja vih­rei­tä sa­fii­re­ja löy­tyy. Sa­fii­rien suo­si­on huip­pu­ai­kaa elet­tiin 1980-lu­vul­la. Sil­loin moni mor­si­an toi­voi ni­met­tö­mään­sä sa­man tyyp­pis­tä si­ni­sa­fii­ri­sor­mus­ta, jol­lai­sel­la ku­nin­gas Char­les III prins­si­nä kih­la­si lady Di­a­na Spen­ce­rin. Ny­ky­ään sa­maa sor­mus­ta kan­taa Wa­le­sin prin­ses­sa Cat­he­ri­ne. Ru­bii­nien ihan­teel­lis­ta vä­riä ku­va­taan kyyh­ky­sen ve­ren pu­nai­sek­si. Var­sin­kin My­an­ma­rin alu­eel­ta löy­ty­nei­tä ru­bii­ne­ja ar­vos­te­taan.

Laa­jin vä­ris­kaa­la kai­kis­ta ja­lo­ki­vis­tä on tur­ma­lii­neil­la. Nii­tä löy­tyy niin pu­nai­si­na, si­ni­si­nä, pink­kei­nä kuin vih­rei­nä­kin. Vä­lil­lä sa­teen­kaa­ren eri vä­rit heh­ku­vat sa­mas­sa ki­ves­sä. Eni­ten tur­ma­lii­ne­ja tuo­te­taan Bra­si­li­as­sa, mut­ta nii­tä on löy­ty­nyt myös Suo­mes­ta Poh­jan­maal­ta.

Moh­sin as­teik­ko ker­too mi­ne­raa­lien ko­vuu­des­ta. Sak­sa­lai­sen Fried­rich Moh­sin vuon­na 1822 ke­hit­tä­mä as­teik­ko ulot­tuu yh­des­tä kym­me­neen. Ko­vin ja­lo­ki­vi eli ti­mant­ti (10) ky­ke­nee naar­mut­ta­maan peh­me­äm­piä ki­viä, ku­ten kvart­se­ja (7).

Opaa­lit hur­maa­vat he­leil­lä vä­reil­lään. Niin sa­no­tut jalo-opaa­lit häi­väh­tä­vät va­los­sa pe­rus­vä­rin­sä li­säk­si jo­ta­kin tois­ta sä­vyä. Opaa­li on mel­ko hau­ras kivi, jo­ten se so­pii par­hai­ten vaik­ka­pa kau­la- tai kor­va­ko­rui­hin – ei niin­kään sor­mus­käyt­töön.

Pe­ri­doot­ti hoh­taa upe­an vih­re­ä­nä. Sitä esiin­tyy lä­hin­nä mais­sa, jois­sa on tu­li­vuo­ria. Eu­roop­paan pe­ri­doot­tia kul­keu­tui ai­ka­naan eten­kin ris­ti­ret­ke­läis­ten mat­kas­sa.

Qu­arz- eli kvart­si­ryh­mään kuu­luu mo­nia eri­lai­sia ki­viä: vaa­le­an­pu­nai­nen ruu­suk­vart­si, vii­ru­kas tii­ke­rin­sil­mä ja mo­nia mui­ta. Kvart­si­ki­vet ovat usein kau­neu­des­taan huo­li­mat­ta edul­li­sia. Nii­den vä­riä myös muun­nel­laan esi­mer­kik­si kuu­men­ta­mi­sen avul­la. Esi­mer­kik­si näin vi­o­let­ti ame­tis­ti saa­daan muut­tu­maan kel­tai­sek­si sit­rii­nik­si.

Syn­teet­ti­set ja­lo­ki­vet ovat vii­me ai­koi­na he­rät­tä­neet kiin­nos­tus­ta sik­si, et­tä moni ha­lu­aa ke­ven­tää hii­li­ja­lan­jäl­ke­ään ja kart­taa näin kai­vok­sis­ta lou­hit­tu­ja ki­viä. To­del­li­suu­des­sa kui­ten­kin syn­teet­ti­sen ja­lo­ki­ven val­mis­tusp­ro­ses­si on ar­vi­oi­tu hii­li­ja­lan­jäl­jel­tään hy­vin­kin ras­kaak­si. Eko­lo­gi­sem­pi vaih­to­eh­to on va­li­ta vin­ta­ge­ko­ru tai vaik­ka­pa ko­run­di­ki­vi, sil­lä nii­tä löy­tyy luon­nos­ta lou­hi­mat­ta­kin.

To­paa­si hur­maa her­kän si­ni­sel­lä sä­vyl­lään. Li­säk­si ki­veä löy­tyy vä­rit­tö­mi­nä, vaa­le­an­pu­nai­se­na, kel­tai­se­na ja orans­si­na. To­paa­se­ja on löy­ty­nyt Sak­sas­ta, Bra­si­li­as­ta ja Ura­lin vuo­ris­tos­ta, mut­ta myös eri puo­lil­ta Suo­mea.

Usein kuu­lee pu­hut­ta­van ko­ru­ki­vis­tä, joi­ta en­nen kut­sut­tiin myös puo­li­ja­lo­ki­vik­si. Kyse on edul­li­sem­mis­ta mi­ne­raa­leis­ta, jot­ka saat­ta­vat kui­ten­kin heh­kua mitä us­ko­mat­to­mim­mis­sa vä­reis­sä. Vih­reä jade, tum­man­har­maa he­ma­tiit­ti tai tur­koo­si ovat kui­ten­kin näyt­tä­viä ki­viä, joi­hin ko­ru­har­ras­ta­ja pää­see kä­sik­si jo pik­ku­ra­hal­la.

Vah­vin kai­kis­ta ja­lo­ki­vis­tä on ti­mant­ti. Eh­kä juu­ri sik­si se on suo­sit­tu kih­la- ja vih­ki­sor­mus­ten ko­ris­te – ha­lu­taan­han rak­kau­den kes­tä­vän ai­na. Aja­tus ti­man­teis­ta ikui­si­na is­kos­tet­tiin ku­lut­ta­jien mie­leen vii­meis­tään vuon­na 1947, kun ti­mant­ti­jät­ti De Beers lan­see­ra­si sen mai­nos­lau­see­naan.

Ylä­maa Ete­lä-Kar­ja­las­sa tun­ne­taan spekt­ro­lii­tis­ta, joka on suo­ma­lai­nen ja­lo­ki­vi. Sen löy­tä­jä­nä pi­de­tään vän­rik­ki Pek­ka Lai­ta­ka­ria, joka tör­mä­si mi­ne­raa­liin Sal­pa­lin­jan pans­sa­ries­tei­den ra­ken­nus­töis­sä vuon­na 1940. Spekt­ro­liit­tia alet­tiin pian käyt­tää ko­ru­ki­ve­nä. Suun­nit­te­li­jois­ta sitä ovat suo­si­neet muun mu­as­sa Elis Kaup­pi, Björn Weckst­röm ja Tony Gran­holm.