Lap­suu­den­muis­tos­sa­ni 1970-lu­vun alus­ta äi­ti kan­taa tär­ke­än oloi­se­na suur­ta sty­rok­si­laa­tik­koa ja nos­taa sen jää­kaap­piin. En tark­kaan tie­dä, mitä sen si­säl­lä on, mut­ta jo­ta­kin miel­tä kut­kut­ta­vaa se on – ja eri­tyi­sen hie­noa.

Muisto 1960-luvulta, jolloin päivänsankari puhaltaa kynttilät sammuksiin kakun virkaa hoitavasta jäätelöpalasta. Kuva Juha Jernvall / Helsingin kaupunginmuseo

Kun laa­tik­ko pari tun­tia myö­hem­min ava­taan, siel­tä pal­jas­tuu val­ta­va jää­te­lö­kak­ku. Ne oli­vat muo­dik­kai­ta 1970-lu­vul­la. Sa­mal­la ne edus­ta­vat yh­tä vai­het­ta jää­te­lön pit­käs­sä sekä mo­ni­muo­toi­ses­sa ja -ma­kui­ses­sa his­to­ri­as­sa.

Yh­tä var­mas­ti kuin kesä ja uu­det pe­ru­nat sil­lei­neen saa­pu­vat, mark­ki­noil­le tu­lee uu­si jää­te­lö­ma­ku. Jää­te­löä on maus­tet­tu sa­doil­la eri ma­ku­ai­neil­la, ja mel­kein ai­na se mais­tuu yh­tä hy­väl­tä. Lie­kö tois­ta jäl­ki­ruo­kaa, joka ky­ke­ni­si sa­maan? Suo­ma­lai­set ovat pit­käs­tä tal­ves­tam­me huo­li­mat­ta jää­te­lö­kan­saa. Jää­te­lö­ku­lu­tuk­sem­me on ai­van kär­ki­pää­tä Eu­roo­pas­sa – hen­ki­löä koh­den noin 13 lit­raa vuo­des­sa. Vie­lä per­som­pia ovat ame­rik­ka­lai­set, aust­ra­li­a­lai­set ja uu­si­see­lan­ti­lai­set.

Alus­sa ma­keu­tet­tua jää­tä ja lun­ta

Jää­te­lö oli 1700–1800-lu­vuil­la jää­te­lö vain yl­häi­sön herk­ku. Ko­kit val­mis­ti­vat ti­na­muo­teis­sa her­ras­vä­en juh­liin jää­te­lö­jäl­ki­ruo­kia, jot­ka jäl­jit­te­li­vät man­si­koi­ta, ap­pel­sii­ne­ja ja lin­tu­ja. Ne vii­meis­tel­tiin vär­jä­tyl­lä gla­see­rauk­sel­la. Koreis­ta ja kiil­tä­vis­tä jää­te­lö­he­del­mis­tä ja -fi­gu­rii­neis­ta koot­tiin näyt­tä­viä ase­tel­mia juh­la­pöy­tään ihail­ta­vik­si.

Suomalainen muotoilu on luonut mitä erilaisimpia jälkiruokakulhoja. Oikealla Oiva Toikan Kastehelmi, keskellä Timo Sarpanevan Kekkeri, oikealla Erkkitapio Siiroisen Barokki. Kuva Kristiina Hemminki

Jää­te­lön his­to­ria ulot­tuu kui­ten­kin pal­jon kau­em­mak­si kuin ro­ko­koo­ai­kaan tai edes re­nes­sans­siin. Tu­han­sia vuo­sia sit­ten
Kii­nas­sa her­ku­tel­tiin jääs­tä ja lu­mes­ta se­koi­te­tul­la soh­jol­la, joka maus­tet­tiin he­del­mä­me­huil­la ja hu­na­jal­la. Myös an­tii­kin Roo­mas­sa yl­häi­sö nau­tis­ke­li lu­mes­ta ja he­del­mä­me­huis­ta teh­ty­jä se­koi­tuk­sia. Sii­nä oli luo­tu jää­te­lön pe­ru­se­le­men­tit eli kyl­mä ja ma­kea. Se kai­pa­si vie­lä ker­maa ja suo­laa.

Pa­kas­ti­mel­la oli tär­keä roo­li

Il­man suo­laa ei syn­ny jää­te­löä. Suo­la ni­mit­täin alen­taa ve­den jää­ty­mis­pis­tet­tä si­ten, et­tä se su­laa nel­jäs­sä pak­ka­sas­tees­sa. Täl­löin jää­te­lön jää­dy­tyk­seen käy­te­tyn jään su­la­mi­nen si­too ker­mas­ta läm­pö­e­ner­gi­aa ja koos­tu­mus muut­tuu vat­ka­tes­sa hyh­mäi­sek­si. Suo­lan käy­tön ita­li­a­lai­set op­pi­vat 1500-lu­vul­la. Ajan jää­te­lö val­mis­tet­tiin so­ke­ris­ta ja me­huil­la maus­te­tuis­ta ve­si­jääs­tä, jo­hon li­sät­tiin ker­maa ja ka­nan­mu­nia. Se muis­tut­ti jo ny­ky­jää­te­lön koos­tu­mus­ta.

Mekaaninen jäätelömyyjälelu on 1970-luvulta. Se kulki eteenpäin vedettävän vieterikoneiston avulla. Kuva Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä

En­nen säh­kö­vir­taa jää­te­lön val­mis­ta­mi­nen ja säi­lyt­tä­mi­nen riip­pui jääs­tä. Ker­ma kiin­tey­tyi jää­te­lök­si, kun sitä vai­vat­tiin jäil­lä ja suo­lal­la vuo­ra­tus­sa me­tal­li­ses­sa, kam­pi­käyt­töi­ses­sä jää­te­lö­ko­nees­sa. Se oli ko­vaa työ­tä. Hel­sin­ki­läi­nen Ho­tel­li Seu­ra­huo­ne mai­nos­ti 1835 Hel­sing­fors Tid­nin­gar -leh­des­sä va­nil­ja­jää­te­löä ole­van tar­jol­la tu­le­va­na sun­nun­tai­na ja sen jäl­keen niin kau­an kuin jäi­tä riit­ti. Jää­te­löä saat­toi os­taa ko­tiin jo tuol­loin.

Jää­te­lön suo­si­on le­vi­ä­mi­nen yhä laa­jem­mil­le kan­san­ryh­mil­le riip­pui säi­lyt­tä­mi­ses­tä. Sii­tä ei tul­lut ar­kis­ta herk­kua en­nen kuin pa­kas­te­lo­ke­rol­li­set jää­kaa­pit yleis­tyi­vät ko­deis­sa. Suo­mes­sa tämä ta­pah­tui 1950-lu­vul­la.

Va­hin­gos­sa syn­ty­nyt töt­te­rö

Ensim­mäi­nen jää­te­lö­kah­vi­la pe­rus­tet­tiin Pa­rii­siin jo 1600-lu­vul­la ja Ame­rik­kaan vas­ta 1770-lu­vul­la. Kui­ten­kin jää­te­löä lei­maa ame­rik­ka­lai­nen po­pu­laa­ri­kult­tuu­ri. Sil­mien eteen nou­see ame­rik­ka­lai­nen 1950-lu­vun jää­te­lö­baa­ri ja siel­lä ma­jai­le­va, rock’n’rol­lia kuun­te­le­va nuo­ri­so pir­te­löi­neen. Yh­dys­val­lois­sa jää­te­lö osat­tiin kau­pal­lis­taa pa­rem­min ja ai­kai­sem­min kuin mis­sään muu­al­la.

Tinasta valmistettu jäätelömuotti on 1800-luvulta. Lähtöhinta 140 e, Bukowskis.

Jää­te­lö­töt­te­rö, ku­ten moni muu­kin tär­keä asia, syn­tyi va­hin­gos­sa ja mis­sä­pä muu­al­la kuin Ame­ri­kas­sa. Kek­sin­tö sai al­kun­sa Saint Lou­i­sin maa­il­man­näyt­te­lys­sä Yh­dys­val­lois­sa vuon­na 1904, kun erääl­tä voh­ve­li­kaup­pi­aal­ta sat­tui lop­pu­maan täyt­tee­nä käy­tet­ty ker­ma­vaah­to. Nok­ke­la kaup­pi­as ei jää­nyt neu­vot­to­mak­si, vaan kek­si täyt­tää voh­ve­lin­sa jää­te­löl­lä. Me­nes­tys oli taat­tu!

Läh­de: Mar­ket­ta Tam­mi­nen ja Bernt Mo­re­lius: Keit­ti­öan­tiik­kia (Ota­va, 2009)

Jut­tu on ly­hen­net­ty. Al­ku­pe­räi­nen teks­ti on jul­kais­tu 6/2020.