Pää­kau­pun­ki­seu­dun saa­ris­to kät­kee pou­ka­miin­sa sa­lai­suu­den, jota sen omis­ta­ja ei edes ha­lua kuu­lut­taa
kai­kel­le kan­sal­le. Ky­sees­sä on ark­ki­teh­ti Oi­va Kal­li­on ja hä­nen vai­mon­sa Lem­pin oma ee­den ni­mel­tä Vil­la Oi­va­la, jon­ne avi­o­pa­ri pa­ke­ni kii­reis­tä kau­pun­kie­lä­mää. Ny­ky­ään sen omis­taa SAFA eli Suo­men Ark­ki­teh­ti­liit­to, jon­ka jä­se­net pää­se­vät naut­ti­maan siel­lä kesä­ai­kaan saa­ris­to­e­lä­män iha­nuu­des­ta. Ylei­söl­le se ei ole avoin­na.

It­sel­le rää­tä­löi­ty pa­ra­tii­si

Kun Vil­la Oi­va­la val­mis­tui vuon­na 1924, Oi­va Kal­lio rat­sas­ti uran­sa hui­pul­la. Vain muu­ta­maa vuot­ta ai­em­min hän oli suun­ni­tel­lut muun mu­as­sa SOK:n ta­lon Hel­sin­kiin yh­des­sä ark­ki­teh­ti­vel­jen­sä Kau­no Kal­li­on kans­sa. Tu­le­viin vuo­siin mah­tui vie­lä pal­jon uut­ta, ku­ten Va­kuu­tu­so­sa­keyh­tiö Poh­jan ta­lon (1929) suun­nit­te­lu Hel­sin­kiin ja Poh­jois-Poh­jan­maan ­mu­se­on piir­tä­mi­nen Ou­luun.

Takka räiskyy kodikkaasti Oivalan tuvassa. Kirjahyllyn niteet ovat kuuluneet huvilan alkuperäisille omistajille.

Moni hel­sin­ki­läi­nen tun­tee Oi­va Kal­li­on kä­den­jäl­jen myös Ra­vin­to­la Sär­kän­lin­nas­ta, jon­ka tämä ai­ka­naan suun­nit­te­li van­haan lin­noi­tuk­seen – hän kuu­lui myös saa­rel­la ma­jaan­sa pi­tä­vän Me­ren­kä­vi­jät-pur­si­seu­ran pe­rus­ta­jiin. Hän myös suun­nit­te­li pur­si­seu­ran lo­gon.

Salin seinällä odottaa samanlainen kipsivene kuin Ravintola Särkän linnassa. Sen Oiva Kallio sai Merenkävijöiden purjehtijatovereiltaan.

Vil­la Oi­va­la ero­si luo­jan­sa muis­ta saa­vu­tuk­sis­ta mo­nel­la ta­val­la. Jul­kis­ten ra­ken­nus­ten vas­ta­pai­nok­si tämä pys­ty­lau­doi­tet­tu talo oli en­nen kaik­kea yk­si­tyi­nen tila, joka oli suun­ni­tel­tu isän­tä­pa­rin aja­tus­maa­il­man ja ar­vo­jen mu­kaan. Oi­va­la on ylis­tys kä­den­tai­doil­le ja kan­san­pe­rin­teel­le, mut­ta myös an­tii­kin ark­ki­teh­tuu­ril­le.

Lep­pe­än läm­pö­ti­lan at­rium

Vii­leä­kin il­ta Vil­la Oi­va­lan te­ras­sil­la tun­tuu lem­pe­äl­tä. Aja­tuk­sen at­riu­miin on näh­ty nou­se­van Oi­va Kal­li­on poh­ja­lai­ses­ta taus­tas­ta ja alu­een maa­ta­lo­jen um­pi­pi­hois­ta. Toi­saal­ta ne voi­vat yh­tä hy­vin hei­jas­taa ajan ark­ki­teh­tien in­nos­tus­ta Ita­li­aan ja an­tii­kin Roo­maan.

Oivalan irtaimisto aina pärekoreista saviruukkuihin on pitkälti Kallioiden ajalta. Puhdetyöt olivat Oiva Kallion rakas harrastus.

Van­ho­jen va­lo­ku­vien pe­rus­teel­la si­sä­pi­hal­la vie­tet­tiin Kal­li­oi­den ai­ka­na rie­muk­kai­ta juh­lia. Ke­sän kur­kot­ta­es­sa koh­ti syk­syä ja il­to­jen pi­me­tes­sä pi­hal­le usein ri­pus­tet­tiin myös iso itä­mai­nen lyh­ty luo­maan va­loa.

Ke­sä­hu­vi­lan sy­dä­men muo­dos­taa sali, jon­ne läm­pö­ään luo muu­rat­tu, kalk­ki­maa­lil­la val­kais­tu tak­ka. Sa­lin sei­nät on jä­tet­ty kä­sit­te­le­mät­tö­mik­si, jot­ta puun kau­neus nä­kyy. Yh­tä sei­nis­tä ko­ris­taa ident­ti­nen ko­pio Sär­kän­lin­nas­sa si­jait­se­vas­ta, kip­si­ses­tä pur­je­ve­nees­tä, jon­ka oma pur­si­seu­ra Me­ren­kä­vi­jät lah­joit­ti Oi­va Kal­li­ol­le tä­män syn­ty­mä­päi­vä­nä.

Ai­ka py­säh­tyy

Sa­lin li­säk­si ra­ken­nuk­ses­sa on ma­kuu­huo­ne ja luon­nol­li­ses­ti keit­tiö, jos­sa on yhä jäl­jel­lä run­saas­ti Kal­li­oi­den ai­ka­naan omis­ta­mia as­ti­oi­ta ja tar­vik­kei­ta. Osaa niis­tä ai­ka, pa­ti­na ja ruos­te ovat jo na­ker­ta­neet, mut­ta toi­set ovat yhä käy­tös­sä.

Lasiovet eristävät Villa Oivalan atriumpihan kylmältä merituulelta kesän illanvietoissa. Etualalla näkyy kiinalainen lyhty, joka oli käytössä jo Oiva ja Lempi Kallion juhlissa.

Aikoi­naan ton­til­la si­jait­si veh­reä puu­tar­ha, joka tuot­ti maan an­ti­mia isän­tä­vä­en pöy­tään pit­kin ke­sää. Ny­ky­ään puu­tar­ha on va­li­tet­ta­vas­ti jo vil­liin­ty­nyt ei­kä sii­tä ole jäl­jel­lä kuin muu­ta­mia, siel­lä tääl­lä ver­so­a­via alp­pi­ruu­su­ja.

Tun­tuu kuin ai­ka oli­si py­säh­ty­nyt täs­sä si­ni­ses­sä hu­vi­las­sa, joka ai­ka­naan ra­ken­net­tiin me­ren ja met­sän koh­taa­mis­pis­tee­seen.