Korussa on pienellä teksti: ”Olen hopeinen korunsiemen. Tarina kertoo, että jos minua hoidetaan hellästi mutta määrätietoisesti niin jonain päivänä kasvan suureksi koruksi.” Minua kiinnostaisi tietää enemmän tästä korusta. Siinä on Lapponian leima. Arvokin kiinnostaa.
Kyseessä on pieni hopeariipus, joita Lapponia jakoi ilmaiseksi myyntitilaisuuksissa 1990-luvulla. Ostamalla hopeaketjun ja puhdistamalla jyvän tästä saa soman kaulakorun. Tällaisia hopeahelmiä syntyy, kun sulaa hopeaa kaadetaan kylmään veteen. Koru on siis Lapponian tuote. On hienoa, että mukana tullut tarinalappu on tallessa. Korun vakuutusarvo on 80 euroa. (Mari Wilenius)
Åströmin perheen sukuryijy on saatu perintönä. ”Se sai uuden kodin meiltä ja iloitsemme siitä joka päivä”, Rainer sanoo. Kalusteet ovat kiinnostavasti eri aikakausilta. Esimerkiksi perintönä saatu sohvapöytä on lähes kitschiä, mutta esineenä rakas.
Keittiön klaffipöytä ja tuolit on keräilty yksittäin Tori.fistä. Keittiön seinät Ninni rappasi savella puukuitulevyn päälle ja maalasi ne itse tekemällään savimaalilla. Sisäeteiseen johtava ovi on kuin taideteos useine vanhoine maalipintoineen ja rosoineen.
Jani Laukkanen
Riitta Sourander
Åströmin perheen sukuryijy on saatu perintönä. ”Se sai uuden kodin meiltä ja iloitsemme siitä joka päivä”, Rainer sanoo. Kalusteet ovat kiinnostavasti eri aikakausilta. Esimerkiksi perintönä saatu sohvapöytä on lähes kitschiä, mutta esineenä rakas.
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT