Ai­no Ackt­éa (1876–1944) pi­de­tään Suo­men en­sim­mäi­se­nä kan­sain­vä­li­se­nä oop­pe­ra­täh­te­nä, ­mut­ta jo en­nen hän­tä ul­ko­mai­sil­la oop­pe­ra­la­voil­la esiin­tyi Em­ma Eng­dahl (1852–1930).

Suo­men en­sim­mäi­nen oop­pe­ra­te­os täyt­ti 170 vuot­ta vuon­na 2022. Fred­rik Pa­ciuk­sen ja Sa­ka­ri ­To­pe­liuk­sen Kaar­le-ku­nin­kaan met­säs­tyk­sen en­si-­il­ta oli 1852 – Em­ma Eng­dah­lin syn­ty­mä­­vuon­na. Noin 30 vuot­ta myö­hem­min Eng­dahl esiin­tyi ky­sei­ses­sä oop­pe­ras­sa Le­o­no­ran roo­lis­sa vuon­na 1880.

Nuo­re­na avi­oon

Em­ma syn­tyi Pie­ta­ris­sa, jos­sa hä­nen tans­ka­lais­syn­tyi­nen isän­sä Pe­ter Madsén työs­ken­te­li kul­ta­sep­pä­nä. Äi­ti Ma­ria Ka­ro­lii­na (o.s. San­de­lin) oli ko­toi­sin Poh­jan­maal­ta. Per­he oli ruot­sin­kie­li­nen. Isä Pe­ter pu­hui tans­kan ja ruot­sin se­koi­tus­ta.

Per­he muut­ti 1860 Tam­mi­saa­reen, jon­ne Pe­ter pe­rus­ti kul­ta­se­pän­liik­keen. Em­ma oli opis­kel­lut pi­a­non­soit­toa Pie­ta­ris­sa, mut­ta Tam­mi­saa­res­ta ei löy­ty­nyt kun­nol­lis­ta opet­ta­jaa. Lah­ja­kas tyt­tö pää­si ky­läi­le­mään mu­siik­kia ra­kas­ta­van tut­ta­va­per­heen luo­na Hel­sin­gis­sä. Myös omas­sa per­hees­sä mu­si­soi­tiin, ja Em­ma ilah­dut­ti tam­mi­saa­re­lai­sia lau­lul­laan eri ti­lai­suuk­sis­sa.

Nuo­ren sää­ty­läis­nai­sen ta­voit­tee­na oli va­ka­va­rai­nen avi­o­liit­to. Em­ma avi­oi­tui 19-vuo­ti­aa­na vaa­sa­lais­syn­tyi­sen pro­vii­so­ri Emil Eng­dah­lin (1843–1886) kans­sa. Pari muut­ti Uu­raa­seen lä­hel­le Vii­pu­ria, jos­sa Emil ryh­tyi toi­mi­maan ap­teek­ka­ri­na. He sai­vat kak­si las­ta, jois­ta toi­nen kuo­li kol­me­vuo­ti­aa­na. Lap­sen me­net­tä­mi­nen ja avi­o­mie­hen vas­tuut­to­muus per­he-­elä­mäs­tä joh­ti­vat avi­oe­roon. ­Em­ma pa­la­si Tam­mi­saa­reen poi­kan­sa Jo­ha­nin ­kanssa.

Me­nes­tyk­se­käs en­sie­siin­ty­mi­nen

Em­ma al­koi ot­taa lau­lu­tun­te­ja Emi­lie Mec­he­li­nil­tä Hel­sin­gis­sä. Vain vii­den lau­lu­tun­nin jäl­keen Em­mal­le tar­jot­tiin kiin­ni­tys­tä Suo­ma­lai­sen Te­at­te­rin oop­pe­raan, mutta hän epä­röi va­ja­vai­sen suo­men tai­ton­sa ta­kia. Pian Em­ma jo ko­e­lau­loi ruot­sin­kie­li­sen Uu­den te­at­te­rin eli Nya Te­a­te­rin joh­ta­ja Ni­ko­lai Ki­se­lef­fil­le. Tämä palk­ka­si Em­man kak­si­vuo­ti­sel­la so­pi­muk­sel­la vuon­na 1875.

Sa­ma­na vuon­na, kun Em­ma oli kiin­ni­tet­ty Uu­teen te­at­te­riin, hän de­by­toi Adi­nan ­roo­lis­sa Ga­e­ta­no Do­ni­zet­tin Lem­men­juo­ma-oop­pe­ras­sa. 23-vuo­ti­aan Em­man en­sie­siin­ty­mi­ses­tä tuli me­nes­tys. Suo­si­o­no­soi­tuk­set oli­vat myrs­kyi­sät, kir­joi­tet­tiin Hel­sing­fors Dagb­la­de­tis­sa. Hä­nen ään­tään ke­hut­tiin vah­vak­si, ul­ko­nä­köä taas vie­hät­tä­väk­si.

Op­pia ul­ko­mail­ta

De­byyt­tin­sä jäl­keen Em­man työ­tah­ti oli hen­gäs­tyt­tä­vä: oop­pe­raa, kon­sert­te­ja ja esiin­ty­mi­siä lu­kui­sis­sa ti­lai­suuk­sis­sa. Hän lau­loi muun mu­as­sa Ve­nä­jän kei­sa­ri Alek­san­te­ri II:lle, kun tämä vie­rai­li Hel­sin­gin en­sim­mäi­sil­lä te­ol­li­suus­mes­suil­la vuon­na 1876.

Vuon­na 1878 Em­ma Eng­dahl suun­ta­si Pa­rii­siin, jos­sa pää­si kuu­lui­san lau­lu­no­pet­ta­ja Pau­li­ne ­Vi­ar­dot-Garc­ían op­pi­laak­si. Nel­jän kuu­kau­den ku­lut­tua Em­ma mat­kus­ti Sak­saan, jos­sa hän esiin­tyi Düssel­dor­fin suu­ril­la mu­siik­ki­juh­lil­la. Sit­ten hän pa­la­si Hel­sin­kiin.

Pää­kau­pun­gis­sa Em­ma Eng­dahl kiin­ni­tet­tiin Uu­teen te­at­te­riin vuo­den 1880 lop­puun. Krii­ti­kot huo­mi­oi­vat oi­tis lau­la­jat­ta­ren edis­ty­mi­sen. Esiin­ty­mi­siä kui­ten­kin oli pal­jon, ei­kä Em­man ää­ni tah­to­nut kes­tää jat­ku­vaa lau­la­mis­ta.

Vuon­na 1881 Em­ma pa­la­si Pa­rii­siin, jos­sa hän­tä opet­ti tun­net­tu lau­lu­pe­da­go­gi Mat­hil­de Marc­he­si. Kir­jees­sään van­hem­mil­leen Em­ma iloit­si, et­tä hä­nen lau­lun­sa oli ke­hit­ty­nyt tek­ni­ses­ti ja saa­nut uu­den­lais­ta var­muut­ta.

Oop­pe­ras­ta kar­ta­noon

Vi­ral­li­ses­ti Em­ma Eng­dahl esiin­tyi vii­mei­sen ker­ran 1890, jol­loin hän lau­loi Ge­or­ges Bi­zet’n oop­pe­ras­sa Car­men. Hän esiin­tyi tuol­loin pe­rus­ta­mas­saan oop­pe­ra­seu­ru­ees­sa. Oma ura sai lo­pul­ta jää­dä, kun Em­ma kih­lau­tui Tu­run ho­vi­oi­keu­den no­taa­rin ja va­ra­tuo­ma­rin Kris­ter Jä­gers­ki­öl­din (1852–1931) kans­sa.

Emma ­Engdahlista vuonna 2021 elämäkerran kirjoittanut Bo Wessman näkee laulalajattaren varjoon jäämisessä kaikuja kielisodasta suomenkielisen ja ruotsinkielisen oopperan välillä 1800-luvun lopulla. Emma Engdahl oli ruotsinkielinen, ja historiikeissa on korostunut suomenkielinen ooppera. Emma Engdahlin laulua ei myöskään ole tallennettu, sillä siihen tarvittavaa tekniikkaa ei tuolloin ollut.

Em­ma oli lu­van­nut tu­le­val­le mie­hel­leen lo­pet­ta­van­sa am­mat­ti­lau­la­mi­sen ja esiin­ty­vän­sä vain hy­vän­te­ke­väi­suus­ti­lai­suuk­sis­sa. Näin me­nes­tyk­se­käs ura ja oop­pe­ra­la­vat vaih­tui­vat Sjö­la­xin kar­ta­noon Ke­mi­ön­saa­rel­la. Sjö­la­xia Em­ma emän­nöi ku­ten oop­pe­ra­la­vo­ja: hän oli kar­ta­non pri­ma­don­na.

Läh­de: Bo Wes­man, Em­ma Eng­dahl – Ope­rap­ri­ma­don­na – Oop­pe­ran pri­ma­don­na. Bo Wes­s­man ja Satu Tors­ti­la 2021.

Jut­tu on ly­hen­net­ty. Al­ku­pe­räi­nen teks­ti on jul­kais­tu A&D:n nu­me­ros­sa 9/2022.