Venäläiset kalaottimet
Omistan venäläiset hopeiset kalaottimet, jotka ovat todennäköisesti peräisin emigrantin jäämistöstä. Ne on ostettu noin 30 vuotta sitten. Varressa on soikea leima, jossa näkyy luku 84 ja kasvot numeroa kohti. Vasemmassa laidassa on kolmio. Onko valmistajasta tietoa? Minkä arvoiset ne voisivat olla?
Leimoista selviää, että hopeiset kalaottimet ovat venäläiset. Jotakin jää arvailtavaksikin. Tarkemmat leimat mahdollistaisivat esineiden valmistuspaikan ja -ajan sekä tekijän selvittämisen. Todennäköisesti ottimet on tehty Moskovassa 1900-luvun alussa. Kaiverretut kalakuviot ovat poikkeuksellisen runsaat. Ne ovat epätavalliset, sillä kuvattu kala on mielestäni karppi. En ole törmännyt sellaiseen aiemmin. Hienojen kalaottimien vakuutusarvo on 350 e. (Veli-Jorma Juusela, Antiikki Maini ja Veli, A&D 6/2021)
Tätä nostalgista huonetta kutsutaan talvipuutarhaksi, vaikka siellä eivät pahemmin kuki muut kuin näyttelyavajaisten kuivakukat. Se toimi talvipuutarhana viimeksi silloin, kun Bongassa asuttiin vuoden ympäri.
Tilan estetiikalla on suuri merkitys sille, miltä tila tuntuu. Kerroksellisuus ja runsaus viehättävät Tinaa. Hän nauttii siitä, kun saa yhdistettyä olemassa olevat esineet harmoniseksi kokonaisuudeksi: ”Kerralla rakennetut sisustukset eivät ole minun juttuni.” Klassisen malliset sohvat löysivät paikkansa vapaa-ajankodista. Rottinkipöytä on hankittu 1980-luvulla Bitcosta. Rintapaneelin päällä oikealla olevassa piirustuksessa on Tinan poikien synnyintalo Helsingin Eirassa.
Mökin edustalla kasvaa kauniin liilana kukkiva kärhö, joka puskee esiin betonilaattojen väleistä. Kesän ajaksi Fiia virittää sille tukisiimat, joita pitkin kärhö saa kasvaa ikkunan eteen. Kasvun hillitsemiseksi Fiia leikkaa sen vuosittain alas. Puutarhakalusto on kirppislöytö.
Tärkeintä on maisema. Kesähuoneen katseenvangitsija on päätyseinän merimaisema. Iltaisin ikkunasta näkyvät Hallan sataman valot. Tumma lankkulattia ei varasta huomiota hienolta kattorakenteelta.
Tätä nostalgista huonetta kutsutaan talvipuutarhaksi, vaikka siellä eivät pahemmin kuki muut kuin näyttelyavajaisten kuivakukat. Se toimi talvipuutarhana viimeksi silloin, kun Bongassa asuttiin vuoden ympäri.
Tilan estetiikalla on suuri merkitys sille, miltä tila tuntuu. Kerroksellisuus ja runsaus viehättävät Tinaa. Hän nauttii siitä, kun saa yhdistettyä olemassa olevat esineet harmoniseksi kokonaisuudeksi: ”Kerralla rakennetut sisustukset eivät ole minun juttuni.” Klassisen malliset sohvat löysivät paikkansa vapaa-ajankodista. Rottinkipöytä on hankittu 1980-luvulla Bitcosta. Rintapaneelin päällä oikealla olevassa piirustuksessa on Tinan poikien synnyintalo Helsingin Eirassa.
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT