Tun­nel­ma ete­lä­hä­mä­läi­sel­lä Hui­tin ti­lal­la Lo­pen Hun­sa­las­sa on juh­la­va ja in­nos­tu­neen odot­ta­va. Ti­lan isän­nät Han­nu Huit­ti ja Mik­ko Ran­ta-Huit­ti ovat val­mis­tau­tu­mas­sa ke­vään suu­reen juh­laan, pää­si­äi­seen. Se to­teu­te­taan huo­lel­li­ses­ti ja pe­rin­tei­tä nou­dat­ta­en.

– Pää­si­äi­nen on meil­le vuo­den tär­kein juh­la. Otam­me sen ai­na vas­taan suu­rel­la ilol­la. Em­me eh­kä ole ihan ta­val­li­nen pa­ris­kun­ta, sil­lä minä olen or­to­dok­si ja Han­nu on lu­te­ri­lai­nen, Mik­ko Ran­ta-Huit­ti huo­maut­taa.

Talon paraatikuisti on saanut parikkalaisen puusepän tekemät ovet ja ikkunat. Ikkunat lisäävät kuistin käyttöaikaa. Kuistin kolmiossa näkyy talon rakennusvuosi, 1928

Pari käy yh­des­sä pää­si­äi­syön pal­ve­luk­ses­sa joko Lo­pen Kau­nis­nie­mes­sä si­jait­se­vas­sa or­to­dok­si­ses­sa kir­kos­sa tai Us­pens­kin ka­ted­raa­lis­sa Hel­sin­gis­sä, sil­lä heil­lä on toi­nen koti Hel­sin­gin Kruu­nun­haas­sa.

– Sun­nun­tai­na kut­sum­me usein ys­tä­viä syö­mään. Tar­jol­la on muun mu­as­sa omaa lam­mas­ta tai nau­taa.

Unel­ma-am­mat­ti­na kar­jan­ja­los­tus

Ti­lan kel­tai­nen pää­ra­ken­nus, vuon­na 1928 val­mis­tu­nut talo, on Han­nu Hui­tin lap­suu­den­ko­ti. Suku on hal­lin­nut ti­laa vuo­des­ta 1879. Ag­ro­lo­gik­si opis­kel­lut Han­nu Huit­ti siir­tyi su­ku­pol­ven­vaih­dok­sel­la kar­ja­ti­lan uu­dek­si omis­ta­jak­si vuon­na 1996.

Kirjastohuoneen ikoni käspaikkoineen. Seinälle on ripustettu myös valokuvia Mikko Ranta-Huitin ja Hannu Huitin suvun jäsenistä

– Jo lap­se­na olin kiin­nos­tu­nut leh­mis­tä. Unel­ma-am­mat­ti­ni oli työs­ken­nel­lä kar­jan­ja­los­tuk­sen pa­ris­sa, Han­nu Huit­ti ker­too.

Kar­ja­ta­lous­tek­nik­ko Mik­ko Ran­ta-Hui­tin hän ta­pa­si 26 vuot­ta sit­ten – mis­sä­pä muu­al­la kuin kar­ja­näyt­te­lys­sä Tam­pe­reel­la. Koh­taa­mi­nen joh­ti rak­kau­teen ja avi­o­liit­toon. Myö­hem­min he pe­rus­ti­vat kar­jan­ja­los­ta­mi­seen kes­kit­ty­neen HH Emb­ryo -yri­tyk­sen Han­nun ko­ti­ti­lal­le Lo­pel­le. Sii­tä tuli Suo­men en­sim­mäi­nen yk­si­tyi­nen kei­no­sie­men­nys­yri­tys ja ny­ky­ään yli mil­joo­nan lii­ke­vaih­toa te­ke­vä mo­der­ni yh­tiö.

Han­nu Hui­tin ja Mik­ko Ran­ta-Hui­tin ti­lal­la on ko­mea nimi, Hui­tin Hols­tein. Nimi juon­taa hols­tein-son­nei­hin, joi­den huip­pu­luo­kan sper­maa läh­tee ti­lal­ta nes­te­mäi­seen typ­peen pa­kat­tu­na eri puo­lil­le maa­il­maa. Hols­tein on alun pe­rin hol­lan­ti­lai­nen rotu, joka tun­ne­taan eri­tyi­ses­ti hy­väs­tä mai­don­tuot­to­ky­vys­tään.

"Tä­nään ei ole myyn­ti­päi­vä"

Ko­din sei­nät pur­su­a­vat tai­det­ta, ovat­han Huit­ti ja Ran­ta-Huit­ti pait­si kar­jan­ja­los­ta­jia ja lii­ke­mie­hiä myös tai­teen­ke­rää­jiä ja me­se­naat­te­ja. Lä­hei­nen tai­tei­li­ja on Han­nu Hui­tin su­kuun kuu­lu­va Il­ma­ri Huit­ti (1897–1960). Su­ku­lais­tai­tei­li­jan te­ok­sia on ker­ty­nyt ko­ko­el­maan rei­lu 150 kap­pa­let­ta.

Tai­tei­li­ja Il­ma­ri Huit­ti tun­ne­taan eri­tyi­ses­ti re­a­lis­ti­seen tyy­liin teh­dyis­tä maa­lauk­sis­ta. Tai­tei­li­ja ku­va­si ko­ti­ky­län­sä Kark­ki­lan Vas­ki­jär­ven mai­se­mia, ta­lon­poi­kais­ta­lo­jen in­te­ri­öö­re­jä ja ih­mi­siä. Hän myös ke­rä­si alu­een ta­lon­poi­kai­sia esi­nei­tä. Ne kuu­lu­vat ny­kyi­sin Kark­ki­la-Hög­for­sin työ­läis­mu­se­on ko­ko­el­miin.

Il­ma­ri Huit­ti oli per­soo­nal­li­nen tai­tei­li­ja. Hän saat­toi to­kais­ta tau­lu­jaan os­ta­maan saa­pu­neel­le asi­ak­kaal­le näin: ”Tä­nään ei ole tau­lu­jen myyn­ti­päi­vä, kos­ka nyt on kuk­kien­kas­te­lu­päi­vä. Huo­men­na voit­te tul­la tau­lu­kau­poil­le.”

Saliin on katettu pääsiäisen teetarjoilu herkkuineen. Seinillä muun muassa Ilmari Huitin maalauksia.

Han­nu Hui­tin ja Mik­ko Ran­ta-Hui­tin tai­de­ko­ko­el­ma si­säl­tää noin 3 000 te­os­ta. Sii­hen si­säl­tyy ku­va­tai­det­ta, veis­tok­sia, la­sie­si­nei­tä ja myös ryi­jy­jä. Huo­mat­ta­va mää­rä te­ok­sia on Mii­na Äk­ki­jyr­käl­tä. Muis­ta ko­ko­el­man tai­tei­li­jois­ta mai­nit­ta­koon Nan­na Susi, Han­nu Pa­lo­suo, Mark­ku Salo ja Heik­ki Vii­ni­kai­nen. Ko­ko­el­man eri­koi­suus ovat ruot­sa­lai­sen Leo Holmg­re­nin (1904–1990) veis­tok­set, joi­den valu­oi­keu­det Han­nu Huit­ti ja Mik­ko Ran­ta-Huit­ti ovat hank­ki­neet.

Leh­mien lem­peä kat­se

Vi­ros­sa tee­tet­ty ko­mea por­taik­ko joh­taa ylä­ker­taan, joka on re­mon­toi­tu pari vuot­ta sit­ten. Mat­kal­la koh­taa kym­me­nien leh­mien lem­pe­ät kat­seet. Por­taik­ko on py­hi­tet­ty Mii­na Äk­ki­jyr­kän tai­teel­le. Ava­ra ylä­ker­ta toi­mii myös vaih­tu­va­na näyt­te­ly­ti­la­na.

Portaikossa kohtaa Miina Äkkijyrkän lehmä-aiheisia teoksia.

– Ha­lu­an ai­na he­rä­tes­sä näh­dä jo­tain kau­nis­ta, Han­nu Huit­ti sa­noo hy­myil­len.

Vie­rai­li­joi­ta odot­taa ala­ker­ran sa­lis­sa pe­rin­tei­nen pää­si­äi­sen kah­vi- ja tee­tar­joi­lu. Tar­jol­la on tee­tä ja or­to­dok­si­sen pää­si­äi­sen pe­rin­tei­siä jäl­ki­ruo­kia, pas­haa ja ku­lit­saa eli pää­si­äis­pul­laa. Hur­jas­ti ener­gi­aa si­säl­tä­vä pas­ha nau­ti­taan van­han ta­van mu­kaan ku­lit­san pääl­lä. Yh­dis­tel­mä voi kuu­los­taa ras­kaal­ta, mut­ta hy­vin teh­ty pas­ha yl­lät­tää ke­vey­del­lään. Pas­han ja ku­lit­san yh­dis­tel­mä on ver­ra­ton maku­nau­tin­to. Sa­lin her­kät tulp­paa­nit sekä vä­rik­käät muna- ja kana­ko­ris­teet joh­ta­vat koh­ti ke­vään va­loa ja rie­mua.

Töpöhäntäinen ja ystävällinen Mans-kissa seuraa uteliaana pääsiäisen valmisteluja.

Jut­tu on ly­hen­net­ty. Al­ku­pe­räi­nen teks­tin on jul­kais­tu nu­me­ros­sa 3/2024.