Minkä ikäinen pullo on, ja mihin sitä on käytetty? Mikä on sen arvo?
Pullo on voileipäpöydän tarjoiluihin kuulunut viinakarahvi 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Siitä on voitu tarjota myös muuta vahvaa alkoholia. Pullo voi olla kotimainen, samanlaisia on tehty esimerkiksi Iittalan tehtaalla, mutta yhtä hyvin se voi olla ruotsalainen. Pullo on koristeltu kaiverruksin sekä kelpetsillä. Saksan gelbätze-sanasta tuleva termi kelpetsi tarkoittaa keltaista petsausta, maalausta jolla jäljiteltiin keltaista verholasia. Pullosta puuttuu tulppa. (Kaisa Koivisto). Vakuutusarvo 70 e, Antiikki Maini ja Veli -liikkeestä arvioidaan.
Tärkeintä on maisema. Kesähuoneen katseenvangitsija on päätyseinän merimaisema. Iltaisin ikkunasta näkyvät Hallan sataman valot. Tumma lankkulattia ei varasta huomiota hienolta kattorakenteelta.
Åströmin perheen sukuryijy on saatu perintönä. ”Se sai uuden kodin meiltä ja iloitsemme siitä joka päivä”, Rainer sanoo. Kalusteet ovat kiinnostavasti eri aikakausilta. Esimerkiksi perintönä saatu sohvapöytä on lähes kitschiä, mutta esineenä rakas.
Jani Laukkanen
Keittiön klaffipöytä ja tuolit on keräilty yksittäin Tori.fistä. Keittiön seinät Ninni rappasi savella puukuitulevyn päälle ja maalasi ne itse tekemällään savimaalilla. Sisäeteiseen johtava ovi on kuin taideteos useine vanhoine maalipintoineen ja rosoineen.
Olohuoneesta avautuu upea näkymä saaristoon. Suurelta valkoiselta sohvalta voi ihailla niin takkatulta kuin auringonlaskuakin. Marimekon kuosit tuovat rytmiä ja syvyyttä vaaleisiin pintoihin. Musta kiertoilmatakka luo lämpöä ja tunnelmaa olohuoneeseen.
Åströmin perheen sukuryijy on saatu perintönä. ”Se sai uuden kodin meiltä ja iloitsemme siitä joka päivä”, Rainer sanoo. Kalusteet ovat kiinnostavasti eri aikakausilta. Esimerkiksi perintönä saatu sohvapöytä on lähes kitschiä, mutta esineenä rakas.
Jani Laukkanen
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT