En ole saanut tietoa mistään tästä Arabian lautasesta (halk. 25 cm). Hinta-arviokin kiinnostaa.
Pohjan leimasta selviää, että lautanen on ollut Arabian tuotannossa vuodesta 1982. Valitettavasti siihen tieto jääkin. Lautanen on hieman hämmentävä, sillä halkaisija vastaa ruokalautasen kokoa, mutta kuviointi tuo mieleen koristelautasen. Arabian koriste- tai keräilylautasissa on kuitenkin usein suunnittelijan tai vastaava merkintä, mutta tässä ei ole, vain kruunuleima. Koristelu, joka on läheltä katsottuna hyvin ilmeikäs, viittaa 1980–1990-luvulle ja ehkä vielä 2000-luvun alkuun. Tietäisikö joku lukijoistamme lautasesta lisää? Vakuutusarvo on 25 e. (AK)
Keittiö on kodin sydän, vaikka Oona toteaa sen olevan tiloista epäkäytännöllisin. Pienien muutostöiden ansiosta se on saatu kuitenkin toimivaksi. Avoimen ikkuna-aukon kautta myös kokin on mahdollisuus keskustella ruokapöydän ääressä olevien kanssa.
Jani Laukkanen
Järvinäkymä Saimaalle ei lakkaa ihastuttamasta. Ikkunasta pilkottaa 40-luvulla rakennettu rantamaja, joka kuuluu Janin suvulle. Heidi ja Jani remontoivat majan viitisen vuotta sitten, ja käyttävät sitä kesäisin. Rakennuksessa on sauna, josta pääsee pulahtamaan Saimaan aaltoihin. Puinen sohva on löytö Romuritarista. Kukkahylly löytyi kirpputorilta.
Vaatimattoman näköisen kermakaalin tarina vie viime vuosituhannen alkuun, jolloin ruokaa valmistettiin erityisesti Sveitsin Alpeilla. Varhaiskaali sopii ruokaan erityisen hyvin. Kuorrutteen juustoksi kannattaa valita voimakkaan hienostunut gruyère tai comté. Ruoka maistuu sellaisenaan perunoiden tai hyvän leivän kanssa tai perinteisemmin makkaroiden lisukkeena.
Riitta Sourander
Keittiö on kodin sydän, vaikka Oona toteaa sen olevan tiloista epäkäytännöllisin. Pienien muutostöiden ansiosta se on saatu kuitenkin toimivaksi. Avoimen ikkuna-aukon kautta myös kokin on mahdollisuus keskustella ruokapöydän ääressä olevien kanssa.
Jani Laukkanen
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT