Meillä on ruokailuryhmä, johon kuuluu kolme tuolia ja pöytä. Kalusteiden pohjassa on merkinnät Laukaan Puu ja Tapiovaara Design.
Ruokailurymän suunnittelija on Ilmari Tapiovaara, ja se on nimeltään Toholampi (1966). Sarja ei ole yhtä tuttu kuin vaikkapa sitä muistuttava Pirkka (1955), jota myös valmisti Laukaan Puu. Muotokieli on vielä 1950-lukua, jolloin pinnatuolit olivat suurta huutoa. Tapiovaara on yhdistänyt varsinkin tuoleissa tyylikkäästi lakattua ja maalattua puuta. (AK). Kokonaisuuden arvo on 1 500 e. (Kruuna)
Tätä nostalgista huonetta kutsutaan talvipuutarhaksi, vaikka siellä eivät pahemmin kuki muut kuin näyttelyavajaisten kuivakukat. Se toimi talvipuutarhana viimeksi silloin, kun Bongassa asuttiin vuoden ympäri.
Keittiön klaffipöytä ja tuolit on keräilty yksittäin Tori.fistä. Keittiön seinät Ninni rappasi savella puukuitulevyn päälle ja maalasi ne itse tekemällään savimaalilla. Sisäeteiseen johtava ovi on kuin taideteos useine vanhoine maalipintoineen ja rosoineen.
Riitta Sourander
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT