Haluaisin tietää tämän hopeatarjottimen taustan ja arvon. Olen huutanut sen Gumbostrandin huutokaupasta 1990-luvun lopulla. Käytämme sitä suklaan tarjoilussa.
Hopeisen sangallisen karamellikulhon leimoista selviää sen valmistaja, Martin Hall & Co, Sheffield 1897. Yhtiö syntyi 1850-luvulla, kun hopeasepät Richar Martin ja Joshua Hall ja käsittääkseni myös Joshuan veli Ebeneser Hall alkoivat yhteistyön. Martin Hall & Co valmisti esineitä hopeasta mutta myös EPNS-tuotteita eli hopeoituja esineitä. Näiden lisäksi yhtiöllä oli myös edullisten tuotteiden eräänlainen halpalinja, missä käytettiin yhtiön erikseen patentoimaa valkometallia, martinoidia. Tämä esine on toki kunnollista hopeaa ja muodoltaan hauska aikakautensa edustaja. Kulho on aika pieni, joten sen vakuutusarvo on 200 euroa. (Veli-Jorma Juusela, Antiikki Maini ja Veli)
Riitta Sourander
Elina Manninen
Tätä nostalgista huonetta kutsutaan talvipuutarhaksi, vaikka siellä eivät pahemmin kuki muut kuin näyttelyavajaisten kuivakukat. Se toimi talvipuutarhana viimeksi silloin, kun Bongassa asuttiin vuoden ympäri.

LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT