Kuva Pia Inberg
Kuva Pia Inberg
Isä Hariton on entinen julkiskokki, josta tuli munkki ja ainutlaatuisen Pokrovan ortodoksisen veljestön perustaja. Pokrovan pääsiäinen avautuu runsaan värikkäänä.
Pääsiäiskortit julistavat iloista kevään tuloa pörröisine pupuineen ja tipuineen. Kortteihin on ikuistunut myös tyylisuuntien vaikutteita ja tuhansia vuosia vanhoja hedelmällisyyden symboleja.
Kun kasvitieteilijä Carolus Clusius perusti Leidenin yliopiston puutarhaa Alankomaissa 1500-luvun lopulla, sen harvinaisuuksia oli peruna – ja tulppaanit. Kevään lähettiläinä tunnetuilla kukilla onkin kiehtova historia.
Kevään juhlapöytä on katettu hennoin pastellisävyin. Pehmeän keiton ja muhkeiden briossien jälkeen tarjotaan karitsaa ja lopuksi viileän raikkaita jälkiruokia.
Lisääntyvä valo ja pääsiäisen lähestyminen saavat koristelusormet syyhyämään.
Tätä nostalgista huonetta kutsutaan talvipuutarhaksi, vaikka siellä eivät pahemmin kuki muut kuin näyttelyavajaisten kuivakukat. Se toimi talvipuutarhana viimeksi silloin, kun Bongassa asuttiin vuoden ympäri.
Elina Manninen
Suuri olohuone jakautuu oleskelutilaan ja ruokailutilaan. Keltainen suuri villamatto, jonka punaiset kuviot toistavat kasettikaton sävyä, on löytö Tori.fi:sta. Kattokruunut kuuluivat asuntoon. Olohuoneen keskipisteenä on Artun satsaus kotiinsa, ajaton Togo-sohva, jonka Arttu hankki jo edelliseen kotiinsa. Tamminen senkki on Artun suunnittelema ja valmistama, samoin sivupöytä. Molempia tuottaa Ilme Helsinki tilaustyönä.
Kori roikkuu ovistopparina, ettei ovenkahva osu herkkään saviseinään. Pullokorin paikka on pöydän alla.
Keittiön klaffipöytä ja tuolit on keräilty yksittäin Tori.fistä. Keittiön seinät Ninni rappasi savella puukuitulevyn päälle ja maalasi ne itse tekemällään savimaalilla. Sisäeteiseen johtava ovi on kuin taideteos useine vanhoine maalipintoineen ja rosoineen.
Elina Manninen
Suuri olohuone jakautuu oleskelutilaan ja ruokailutilaan. Keltainen suuri villamatto, jonka punaiset kuviot toistavat kasettikaton sävyä, on löytö Tori.fi:sta. Kattokruunut kuuluivat asuntoon. Olohuoneen keskipisteenä on Artun satsaus kotiinsa, ajaton Togo-sohva, jonka Arttu hankki jo edelliseen kotiinsa. Tamminen senkki on Artun suunnittelema ja valmistama, samoin sivupöytä. Molempia tuottaa Ilme Helsinki tilaustyönä.
Kori roikkuu ovistopparina, ettei ovenkahva osu herkkään saviseinään. Pullokorin paikka on pöydän alla.
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT