Kuva Riitta Sourander
Kuva Riitta Sourander
Liisa Heikkilä-Palon ja Risto Palon kodissa Espoossa ei näe valkoisia seiniä, mutta sitäkin enemmän värejä, taidetta ja ikoneja. Nyt he julistavat kodissaan pääsiäisen ilosanomaa.
Painokankaat merkitsevät kansainvälisesti tunnustettua osaa suomalaisen muotoilun historiassa. EMMA-museon näyttely esittelee paitsi klassikoita, myös eri taiteilijoiden ja valmistajien vähemmän tunnettuja kankaita.
Hartola tunnetaan kuningaskuntana ja kartanoiden pitäjänä. Erityisen hyvin paikkakunnan vaiheikkaasta historiasta kertoo Koskipään empirekartano. Nykyään se on museo, jonka kirjailija Maila Talvio perusti.
Suomen, muiden Pohjoismaiden ja Baltian naistaiteilijat eivät ole koskaan säikkyneet haasteita. Jo 1800-luvulla he matkasivat uskaliaasti Saksaan ja Italiaan. Ateneumin uutuusnäyttely kertoo näistä rohkeista taiteilijoista.
Verhoilijamestari Oke Tolosen käsissä niin kustavilaiset tuolit kuin modernia muotoilua edustavat klassikkoistuimet nousevat uuteen hohtoon.
Vaatimattoman näköisen kermakaalin tarina vie viime vuosituhannen alkuun, jolloin ruokaa valmistettiin erityisesti Sveitsin Alpeilla. Varhaiskaali sopii ruokaan erityisen hyvin. Kuorrutteen juustoksi kannattaa valita voimakkaan hienostunut gruyère tai comté. Ruoka maistuu sellaisenaan perunoiden tai hyvän leivän kanssa tai perinteisemmin makkaroiden lisukkeena.
Riitta Sourander
Asunnon jokaisesta ikkunasta on kaunis, vehreä näkymä, vaikka tontti on pieni ja alue tiiviisti rakennettu. Talo on suunniteltu niin, ettei se ole akvaariomainen, vaikka ikkunat ovat suuret. Piha on jouduttu aitaamaan tarkasti koirien vuoksi. Etenkin toyvillakoira Milli on niin pienikokoinen, että se sujahtaa karkuun kapeistakin raoista.
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT