Tu­run lä­hel­lä Piik­ki­ös­sä si­jait­see en­ti­nen rau­ta­tie­­­ase­ma. Sen suun­nit­te­li ai­ka­naan Bruno ­Gran­holm niin sa­not­tu­jen tyyp­pi­pii­rus­tus­ten mu­kaan. Ra­ken­nus edus­taa kan­sal­lis­ro­mant­tis­ta nik­ka­ri­tyy­liä. Sen or­na­men­tiik­ka am­men­taa vai­kut­tei­ta niin kar­ja­lai­sis­ta esi­ku­vis­ta kuin pe­rin­tei­ses­tä sveit­si­läis­tyy­lis­tä­kin. Hir­si­run­koi­ses­sa, lau­ta­vuo­ra­tus­sa ra­ken­nuk­ses­sa on Veh­maan gra­nii­tis­ta teh­ty pe­rus­tus. Tu­ke­vat pe­rus­ki­vet oli­vat omi­aan kes­tä­mään ohi­a­ja­vien ju­nien ai­heut­ta­maa tä­ri­nää.

Turun Kaakelitehtaan uuni haettiin Lapinlahdelta henkilöautolla. Krusifiksin Johannes Sankarin ja Lilli-koiran takana lahjoitti tutkimusmatkailija Eduard von Tollin isä, vapaaherra Robert von Toll paikalliseen kirkkoon 1800-luvulla.

Ra­dan ra­ken­ta­mi­nen aloi­tet­tiin Tu­rus­sa hel­mi­kuus­sa 1897. Lo­ka­kuus­sa 1899 ar­vo­val­tai­nen kut­su­vie­ras­jouk­ko ajoi kah­den ve­tu­rin ve­tä­mäs­sä ju­nas­sa en­sim­mäi­sen ker­ran Kar­jaal­ta Turkuun. Toi­min­ta hen­ki­lö­lii­ken­tees­sä toi­mi vuo­teen 1979.

Ny­ky­ään rata pal­ve­lee enää puu­ta­va­ra­lii­ken­tees­sä ja ju­nien koh­taus­paik­ka­na. Sik­si myös Piik­ki­ön ase­ma vai­pui vuo­si­kym­me­nik­si un­ho­laan ja ra­pis­tui. Ase­man kui­ten­kin pe­las­ti Jo­han­nes San­ka­ri, joka ny­ky­ään asuu siel­lä Lil­li-koi­ran­sa kans­sa.

Kieh­to­va röt­te­lö

Jo­han­nes San­ka­rin ja Piik­ki­ön van­han rau­ta­tie­a­se­man yh­tei­nen tai­val al­koi jou­lu­kuus­sa 2016. Kän­nyk­kään ki­lah­ti vies­ti isäl­tä, Hem­mo San­ka­ril­ta: van­ha rau­ta­tie­a­se­ma myy­täi­siin net­ti­huu­to­kau­pas­sa. Jo­han­nes San­ka­ri päät­ti läh­teä hu­vik­seen kat­so­maan kau­pat­ta­vaa ra­ken­nus­ta.

Lähtötilanne kaupantekohetkellä. Talossa on sen hyvinä vuosina ollut myös vuokralaisia ja päiväkotitoimintaa. Johannes Sankari on todella ollut nimensä veroinen pelastaessaan vanhan asemarakennuksen.

– En edes tien­nyt, et­tä Piik­ki­ös­sä oli rau­ta­tie­a­se­ma, kun­nes ra­ken­nus löy­tyi ja to­te­sin aja­nee­ni sen ohi lu­kui­sia ker­to­ja. Näky oli sur­kea. Ul­ko­sei­nien maa­li oli ku­lah­ta­neen rus­kea ja ik­ku­nat oli nau­lat­tu um­peen ve­si­va­ne­ril­la. Piha näyt­ti ry­vet­ty­neel­tä ja epä­siis­til­tä.

– Huo­ma­sin miet­ti­vä­ni, mil­lai­nen urak­ka sen kun­nos­ta­mi­nen mah­tai­si ol­la. Sil­ti ajat­te­lin, et­tä jos jos­kus omis­tan tä­män, Jo­han­nes ker­too.

Takana vasemmalla Georg Gibbsin maalaus The Musselburgh. Kello, ruotsalainen kirjoituslipasto ja muut esineet edustavat empiretyyliä. Pienissä 1800-luvun samettikehyksissä on Johanneksen isoisän isoisän Kaarlo Sankarin ja hänen vaimonsa Eevan kuva.

Huu­to­kaup­pa­päi­vä­nä ase­mal­la oli jul­ki­nen näyt­tö, jos­sa kiin­nos­tu­nei­ta oli usei­ta. Jo­han­nes kes­kit­tyi tut­ki­maan ra­ken­nus­ta ul­ko­puo­lel­ta. Hän miet­ti, mi­ten hy­vän ko­din ase­mas­ta sai­si joku, joka ar­vos­ti his­to­ri­aa ja ra­ken­nuk­sen ai­nut­laa­tui­suut­ta. Huu­to­kau­pan pää­tyt­tyä Jo­han­nes San­ka­ri oli os­ta­nut it­sel­leen juna-ase­man.

Luot­ta­mus pe­rin­tei­siin me­ne­tel­miin

Kau­pan­te­on jäl­keen vuo­ros­sa oli pe­rus­teel­li­nen tu­tus­tu­mi­nen si­sä­ti­loi­hin. Mu­kaan tu­li­vat Jo­han­nek­sen van­hem­mat An­ne­li ja Hem­mo San­ka­ri, joil­la oli ­ko­ke­mus­ta van­hois­ta ra­ken­nuk­sis­ta.

Pöytäryhmä löytyi Laitilasta kirpputorilta. 1800-luvun kyntteliköt ovat polttokullattua pronssia. Niistä kilpailtiin antiikkimarkkinoilla. Kattokruunu on 1800-luvulta ja messinkivalua.

– Os­to­het­kel­lä en tien­nyt mi­tään ase­man his­to­ri­as­ta, mut­ta aloin tut­kia asi­aa. Piik­ki­ön his­to­ria -te­ok­ses­ta löy­tyi kuva, joka van­git­si mi­nut täy­sin. Sit­ten olin yh­tey­des­sä Kan­sal­li­sar­kis­toon, ko­ti­seu­tu­seu­roi­hin ja rau­ta­tie­mu­se­oon koo­tak­se­ni his­to­ri­an jy­vä­siä.

Myös pe­rin­ne­ra­ken­ta­mi­nen ja -re­mon­toin­ti oli Jo­han­nes San­ka­ril­le vie­ras­ta. Avuk­si löy­tyi Panu ­Kai­lan kir­ja Ta­lo­toh­to­ri, jota Jo­han­nes luki il­ta toi­sen­sa pe­rään. Mies tart­tui roh­ke­as­ti pe­rin­tei­siin me­ne­tel­miin ja opet­te­li ne pe­rus­teis­ta saak­ka. Kos­ka ase­mal­ta löy­tyi viit­tei­tä oot­rauk­ses­ta, Jo­han­nes päät­ti ope­tel­la tai­don it­se.

Unel­mien täyt­ty­mys

Ker­taus­tyy­lit ovat ase­man si­sus­tuk­sen hal­lit­se­va ele­ment­ti. Tyy­li­kir­jos­ta löy­ty­vät muun mu­as­sa uus­ro­ko­koo, uus­re­nes­sans­si ja uus­ba­rok­ki. Se mah­dol­lis­taa kau­nii­den, 1800-lu­vun ker­taus­tyy­lis­ten esi­nei­den käyt­tä­mi­sen. Jouk­koon on se­koi­tet­tu myös em­pi­reä ja ju­gen­dia.

Talon tyyliin sopivien saniteettitilojen luominen oli vaikeaa. Lopulta netin kautta kaukaa idästä löytyi kiviliike, joka toimitti marmorilaatat, -boordit ja -käsienpesualtaan. Messinkinen suihku löytyi Ruotsista.

– Mi­nul­le rak­kaim­mat esi­neet liit­ty­vät jol­la­kin lail­la su­kuun, ku­ten keit­ti­ön sei­nä­kel­lo, joka on pe­räi­sin isoi­sä­ni isältä Kai­no San­ka­rilta. En ke­rää an­tiik­kia nii­den ar­von vuok­si, vaan ne ovat päi­vit­täi­ses­sä käy­tös­sä. En os­ta mi­tään, mikä ei heti ko­lah­da. Esi­neen täy­tyy pu­hu­tel­la vah­vas­ti joko es­teet­ti­ses­ti tai vaik­ka tur­huu­ten­sa puo­les­ta, ku­ten kau­niit ko­ris­te-esi­neet. Mika Wal­ta­ri on sa­no­nut, et­tä ih­mi­nen tar­vit­see myös hiu­kan kau­nis­ta tur­huut­ta jak­saak­seen elää.

Ase­mal­la riit­tää pro­jek­te­ja vie­lä vuo­sik­si – var­sin­kin kun ei ole tar­vet­ta pi­tää kii­ret­tä. Huo­ne per vuo­si on ta­voit­tee­na, muu­ta ai­ka­tau­lua ei ole.

Van­ha ase­ma ko­ti­na on Jo­han­nek­sel­le unel­mien täyt­ty­mys.

– Tä­män pa­rem­paa ja kau­niim­paa paik­kaa mies ei voi it­sel­leen asuin­pai­kak­si toi­voa.

Jut­tu on ly­hen­net­ty. Al­ku­pe­räi­nen teks­ti on jul­kais­tu A&D:n nu­me­ros­sa 7/2022.