Valokuvapostikortti on väritetty käsin 1900-luvun alussa. Tuolloin hienoimmat valokuvapostikortit valmistettiin Saksassa ja Ranskassa. Niitä valmistivat postikortteihin erikoistuneet värittäjät.
Antti Kaijalainen
Kukapa ei muistaisi lapsuudessaan saamia postikortteja, joissa tituleerattiin neidiksi tai pikkuherraksi? Se tuntui niin aikuismaiselta ja hienolta. Nykyään postikortteja lähetetään paljon vähemmän kuin vielä vaikkapa 1970-luvulla. Se on harmi. Palveleehan postikortti mitä viehättävimpänä tapana tervehtiä, muistaa ja onnitella.
Zachris Topelius eturivissä
Postikortin historia ei ulotu niin kauas kuin voisi äkkiseltään olettaa. Maailman vanhimmaksi postikortiksi sanotaan englantilaista korttia vuodelta 1840. Viralliseksi osaksi postin toimintaa korttien kuljettaminen otettiin Itävallassa 1869. Ensimmäiset kortit olivat kuvattomia ja koko niiden kääntöpuoli oli varattu kirjoitukselle.
Suomen ensimmäisten postikortin lähettäjien joukkoon kuului kirjailija Zachris Topelius (1818–1898), joka postitti ehiökortin 10.10.1871 serkulleen Oskar Topeliukselle Vaasaan. Kortissa kirjailija kehui uutta viestintämuotoa.
Suomi-kuvan luomista
Valokuvauksen ja painotekniikan kehittymisen ansiosta markkinoille alkoi ilmestyä 1800-luvun lopulla kuvapostikortteja. Aiheet esittelivät aluksi maisemia ja mainoksia, joskus ne toimivat jopa propagandan välineenä varsinkin sotavuosina. Postikorteilla luotiin Suomi-kuvaakin, kun niihin päätyi Daniel Nyblinin, Karl Emil Ståhlbergin ja I. K. Inhan eri puolilta isänmaatamme kuvaamia otoksia. Martta Wendelin ja Rudolf Koivu puolestaan maalasivat postikortteihin tunnelmallisia kodin ja satujen maailmaan sijoittuvia aiheita.
Postikorttien nousu ja lasku
Pyöräilyaiheinen kortti kertoo, kuinka hauskaa oli pyöräretkellä.
Nykypäivän visuaalisuuteen tottuneina emme välttämättä osaa ajatella, kuinka suuren muutoksen kuvalliset postikortit tuolloin toivat. Kuva-aiheet ja yleinen kirjoitustaidon paraneminen sekä kirjettä edullisempi postimaksu siivittivät postikortit muoti-ilmiöksi. Kortin kulta-aika osui 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta 1920-luvun alkuun.
– Postikortti merkitsi uutuutta sekä visuaalisen kulttuurin ilmiönä että kommunikaatiovälineenä. Pariisin maailmannäyttely vuonna 1889 ennusti postikorttibuumia. Sen sijaan Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900 postikorttien suosio näkyi jo toden teolla, Postimuseon viestintäsuunnittelija, postikorttien historiaan perehtynyt tutkija Mirka Ylä-Mattila kertoo.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen postikorttien suosio väheni, kun painokoneita oli tuhoutunut sodassa ja paperin hinta kallistunut. Kiinnostusta vähensi myös korkealla riehunut inflaatio, joka nosti postimaksuja. Postikortti kuitenkin selvisi 1920-luvun lamasta, mutta sen merkitys tiedonvälittäjänä väheni, kun elokuvateattereiden uutispätkät, radio ja valokuvat sanomalehdissä yleistyivät. Postikortista tuli tunteiden tulkki ja välittäjä.
Avoimia viestejä
Tutkijan mukaan postikorteissa lähetettiin hyvinkin henkilökohtaisia viestejä mukaan lukien rakkaudentunnuksia.
– Enimmäkseen postikortti toimii kuitenkin menemisistä ja tulemisista kertovana välineenä. Kirjeessä viestittiin pidemmin ja tunteikkaammin. Postikortin avoimuus eli se, ettei viesti ollut suljetussa kuoressa, kummastutti ja pelotti aluksi. Se saattoi vähentää viestien henkilökohtaisuutta ennen kuin uuteen viestintämuotoon totuttiin.
Mahtoiko postikorteissa kulkea vihapuhetta?
– Luultavasti, mutta minulle ei ole tullut sellaista korttia vastaan. Toisaalta kirjoitustyyli oli ennen sovinnainen. Ihmiset loivat käsialalla ja puhetyylillä kuvaa itsestään. Varsinaisia ylilyöntejä viesteissä tuskin oli, toisin kuin somemaailmassa nykyään. Postikortteja saatettiin lähettää anonyymisti tai allekirjoittaa kysymysmerkillä tai arvoituksellisella kysymyksellä: Arvaa kuka?
Juttu on lyhennetty. Alkuperäinen teksti on julkaistu Antiikki & Designin numerossa 2/2021. Juttu perustui Postimuseon Parhain terveisin – postikortti 150 vuotta -näyttelyyn vuonna 2021.
Sommittele syksy pastalautaselle. Paista sieniä timjamin kanssa ja lorota kastikkeeksi valkoviiniä. Päälle vielä kunnon keko parmesaania, niin uskomattoman umaminen pasta on valmis. Tähän pastaan sopivat niin suppikset, kantarellit kuin tatitkin.
Vuohelainen Arto
Jani Laukkanen
Tätä nostalgista huonetta kutsutaan talvipuutarhaksi, vaikka siellä eivät pahemmin kuki muut kuin näyttelyavajaisten kuivakukat. Se toimi talvipuutarhana viimeksi silloin, kun Bongassa asuttiin vuoden ympäri.
Sommittele syksy pastalautaselle. Paista sieniä timjamin kanssa ja lorota kastikkeeksi valkoviiniä. Päälle vielä kunnon keko parmesaania, niin uskomattoman umaminen pasta on valmis. Tähän pastaan sopivat niin suppikset, kantarellit kuin tatitkin.
Vuohelainen Arto
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT