Itä-Hä­mees­sä si­jait­se­va ­Har­to­la kuu­luu har­voi­hin ku­nin­kaan ­pää­tök­sel­lä muo­dos­tet­tui­hin kun­tiin ­Suo­mes­sa. It­se­näi­nen kirk­ko­her­ra­kun­ta ­sii­tä tuli ku­nin­gas Kus­taa III:n ­suos­tu­muk­sel­la vuon­na 1784. It­se­näi­syyt­tä ajoi­vat har­to­lai­set mah­ti­mie­het va­paa­her­ra Adolf Tan­de­fel­tin joh­dol­la.

Kartanon pääsalin seinät ja lattia on entistetty 1820-luvun asuun, katossa on alkuperäinen pellavakangas.

Har­to­lan ja koko Itä-Hä­meen mah­ta­vim­piin kar­ta­noi­hin kuu­lui 1500-lu­vun lo­pul­la muo­dos­tu­nut Kos­ki­pää. Kar­ta­non pää­ra­ken­nus ja muut pi­ha­pii­rin ra­ken­nuk­set toi­mi­vat ny­ky­ään Itä-Hä­meen mu­se­o­na.

– Olem­me kar­ta­no- ja seu­tu­mu­seo, joka kes­kit­tyy kar­ta­no­kult­tuu­riin aa­te­lis­ta alus­ta­lai­siin, itä­hä­mä­läi­seen elä­mään koko elä­män kir­jon osal­ta syn­ty­mäs­tä kuo­le­maan, mu­se­on­hoi­ta­ja Vesa Jär­vi­nen va­lai­see.

Mu­se­on muis­to­huo­neis­sa esi­tel­lään kir­jal­lis­ta pe­rin­net­tä Mai­la Tal­vi­ol­le, Uu­no Kai­laal­le ja Mika Wal­ta­ril­le omis­tet­tu­jen huo­nei­den muo­dos­sa.

Su­ku­pe­rin­tö­nä mu­seo

Mu­se­on­hoi­ta­ja Jär­vi­sen työ­sar­ka on laa­ja.

– Mu­se­on­hoi­ta­jal­le kuu­luu niin ul­ko­huus­sin tyh­jen­nys, ik­ku­noi­den pesu kuin ta­lous­hal­lin­to. Mu­se­on­joh­ta­jal­la on yleen­sä alai­sia, mut­ta ­mu­se­on­hoi­ta­ja ei voi siir­tää teh­tä­viä eteen­päin. Hän te­kee kai­ken it­se.

Vesa Järvinen on hoitanut Itä-Hämeen museota jo kolmannessa polvessa. Tytär Hilda Järvinen jatkaa mahdollisesti museonhoitajana isänsä jälkeen.

Jär­vinen asuu kar­ta­non pi­ha­pii­riin kuu­lu­vas­sa tupa­ra­ken­nuk­ses­sa, jon­ka van­hin osa on 1600-lu­vul­ta. Suku on asu­nut ja työs­ken­nel­lyt Kos­ki­pään kar­ta­non mail­la ai­na­kin 1700-lu­vun alus­ta.

– Olen tääl­lä kol­man­nen su­ku­pol­ven mu­se­on­hoi­ta­ja. En­sim­mäi­nen oli isoi­sä­ni Toi­vo Jär­vi­nen, sit­ten isä­ni Au­vo Jär­vi­nen ja nyt minä. Eh­kä tyt­tä­re­ni Hil­da Jär­vi­nen jat­kaa mu­se­o­toin­ta jäl­kee­ni.

Idea pe­rus­taa en­ti­seen kar­ta­noon mu­seo tuli ­Har­to­las­sa syn­ty­neel­tä kir­jai­li­ja Mai­la Tal­vi­ol­ta, joka ha­lu­si säi­lyt­tää alu­een ai­neel­lis­ta ja hen­kis­tä pe­rin­töä. Tal­vi­ol­la oli myös su­ku­lai­suus­si­de kar­ta­noon. Kos­ki­pään vii­mei­nen omis­ta­ja An­nie von Gerd­ten-­Bois­man oli ni­mit­täin kir­jai­li­jan si­sar. Hei­dän isän­sä oli Har­to­las­sa kap­pa­lai­se­na toi­mi­nut A. M. Win­ter.

Ko­ti­jää­te­löä pe­rä­ruo­ak­si

Mu­se­on­hoi­ta­ja Vesa Jär­vi­nen ko­ros­taa al­ku­pe­räis­ten esi­nei­den mer­ki­tys­tä.

– Ai­to­jen, konk­reet­tis­ten esi­nei­den ja ti­lo­jen mer­ki­tys on mie­les­tä­ni kor­vaa­ma­ton. Esi­neet ker­to­vat his­to­ri­as­ta par­hai­ten sel­lai­si­naan. Tie­to hel­pos­ti vä­rit­tää esi­nei­tä, Jär­vi­nen poh­tii.

Rihlattuovinen kaappi on peräisin Hartolan Suuruspäästä. Kaappi on tehty puuseppämestari Jacob Nygrenin mallin mukaisesti kartanon kaappeja jäljitellen.

Täl­lai­nen suo­ra suh­de esi­nei­siin ja ti­loi­hin te­kee vai­ku­tuk­sen eri­tyi­ses­ti lap­siin ja kou­lu­lai­siin. Heil­le on elä­mys kä­vel­lä läpi hol­va­tun ki­vi­kel­la­rin, soit­taa ruo­ka­kel­loa ja näh­dä mil­lai­sel­la vä­li­neel­lä teh­tiin 1800-lu­vul­la ko­ti­jää­te­löä rou­vas­vä­en jäl­ki- eli pe­rä­ruo­ak­si. Hä­pe­ä­ran­gais­tuk­seen ai­koi­naan käy­tet­ty mus­ta­penk­ki kuu­luu myös suo­sik­kei­hin.

– Olen huo­man­nut, et­tä kou­lu­lais­ten mie­leen jää mu­seo, jos­sa ei ole tie­to­ko­nei­ta tai muu­ta ny­ky­tek­niik­kaa tai te­ko­ä­lyä.

Vii­naa ja ar­se­nik­kia

Pienen salin urkassa seisoo Koskipäähän vuonna 1893 Englannista ostettu öljylampulla toimiva totivedenlämmitin värillisine laseineen ja norsun luukoristeineen.

Kes­kei­nen tu­lon­läh­de Kos­ki­pään kar­ta­nol­le oli vii­nan­polt­to. Vii­nan­myyn­ti saat­toi ol­la kuin osa­ke­kaup­paa ris­kei­neen, mis­tä ker­too kar­ta­non ta­lous­mam­sel­li Bjurc­ro­nan toi­met. Erää­nä ke­sä­nä 1800-lu­vun alus­sa hän ha­lu­si odot­taa vii­nan hin­nan­nou­sua, ei­kä sen ta­kia lait­ta­nut myyn­tiin yh­tään vii­na­kan­nua. Hin­ta ei kui­ten­kaan syk­syl­lä nous­sut, vaan päin­vas­toin pu­to­si mer­kit­tä­väs­ti.

Kos­ki­pää­tä ja Har­to­laa kuo­hut­ti 1880-lu­vul­la ta­paus, jos­sa oli osal­li­se­na kar­ta­non vii­mei­nen omis­ta­ja An­nie von Gerd­ten-Bois­man (o. s. Win­ter, 1859–1927). Hän­tä syy­tet­tiin avi­o­mie­hen­sä, Tuk­hol­mas­sa syn­ty­neen Karl Erik von Gerd­te­nin myr­kyt­tä­mi­ses­tä. To­dis­tee­na täs­tä pi­det­tiin ar­se­nik­ki­liu­os­ta, jota An­nie oli hank­ki­nut ham­mas­sär­kyyn­sä.

Myr­kyt­tä­mis­syy­tet­tä kä­si­tel­tiin oi­keu­des­sa, jos­sa Karl Eri­kin ruu­mis mää­rät­tiin pe­rä­ti nos­tet­ta­vak­si hau­das­ta tut­ki­mus­ta var­ten. Myrk­kyä ei kui­ten­kaan löy­det­ty mie­hen ruu­mis­ta. Näin An­nie to­det­tiin syyt­tö­mäk­si.

Mai­la Tal­vi­ol­le Kos­ki­pää mer­kit­si ra­kas­ta paik­kaa. ”Kos­ki­pään ta­ri­na on kuin bal­la­di”, hän to­te­si ru­nol­li­ses­ti.

– Mai­la Tal­vio toi­voi, et­tä ih­mi­set op­pi­si­vat ym­mär­tä­mään men­nei­syyt­tä mu­se­on myö­tä. Sitä olem­me tääl­lä yrit­tä­neet to­teut­taa eli yl­lä­pi­tää ja vä­lit­tää tie­toa ai­em­mis­ta su­ku­pol­vis­ta.

Itä-Hä­meen mu­seo, Kos­ki­pään­tie 2, Har­to­la, ih­mu­seo.fi

Jut­tu on ly­hen­net­ty. Al­ku­pe­räi­nen teks­ti on jul­kais­tu A&D:n nu­me­ros­sa 3/2025.