Olisin erittäin kiitollinen, jos saisin jotain tietoa tästä Karhulan pullosta.
Pullomalli lienee pohjasta päätellen puhallettu tavallisen taskumatin muottiin, mutta yläosa on vapaasti muovattu. Joka tapauksessa pullo on suupuhallettu. Se on koristeltu kaivertamalla tai hiottu ns. Lehto-kaiverruksella. Näitä on vaikea erottaa kuvasta. Pullo lienee uniikkikappale. Puhaltajat ja hiojat ovat tehneet tavallisesti tällaisia pulloja tai karahveja vapaa-aikanaan esimerkiksi lahjoiksi. Usein niissä on saajan nimi tai merkkipäivän päivämäärä, mutta ilmeisesti tässä tapauksessa ei. Uskon pullon olevan 1920–30-luvulta. (KK) Vakuutusarvo 90 e, arvio Antiikki Maini ja Veli.
Tätä nostalgista huonetta kutsutaan talvipuutarhaksi, vaikka siellä eivät pahemmin kuki muut kuin näyttelyavajaisten kuivakukat. Se toimi talvipuutarhana viimeksi silloin, kun Bongassa asuttiin vuoden ympäri.
Jani Laukkanen
Pihapiirin rakennukset edustavat tyypillistä toscanalaista arkkitehtuuria. Rapattu, keltaiseksi maalattu päärakennus on 1860-luvulta. Gavin on rakentanut pihanurmikon reunaan matalaa kiviaitaa.
Keittiön ikkuna on kuin maisemataulu. Saarekkeen ääressä on Nikarin baarijakkarat. Olohuoneen kattovalaisin on Flosin IC S2 -riippuvalaisin ja ruokapöydän yläpuolella on Wästbergin Alma-valaisimet. Iso tamminen ruokapöytä on teetetty paikallisella puusepällä. Mäntyjakkara ja kukkatasona oleva puupenkki ovat Tuulin tekemiä. Barcelona-tuolien välissä oleva pikkupöytä on samoin Tuulin tekemä. Kivitaso siihen on tilattu mittojen mukaan Tulikiveltä. Sohvapöytä, pöydällä oleva puujalusta, keraaminen omena, maljakko, kukkopilli sekä veistos ovat kaikki Tuulin tekemiä. Joulukuusi tuodaan sisälle ja koristellaan aattoaamuna, ja siitä nautitaan loppiaiseen saakka. Tasolla olevat vaneriset kuuset on ostettu Illums Bolighusista Kööpenhaminasta.
Tätä nostalgista huonetta kutsutaan talvipuutarhaksi, vaikka siellä eivät pahemmin kuki muut kuin näyttelyavajaisten kuivakukat. Se toimi talvipuutarhana viimeksi silloin, kun Bongassa asuttiin vuoden ympäri.
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT
LUE ANTIIKKI & DESIGN
LUETUIMMAT